Uutiset

Helsinki-Vantaan terminaali 2:n laajennusosa avautui matkustajille – työt jatkuvat vielä pari vuotta

Terminaali 1:n palvelut säilyvät toistaiseksi ennallaan.
Helsinki-Vantaan lentoaseman uudistunut terminaali 2 on auennut tänä aamuna. Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Helsinki-Vantaan lentoaseman uudistunut terminaali 2 on auennut tänä aamuna. Aamulennoille lähtevät matkustajat ohjataan kulkemaan uusien tilojen läpi noin puoli seitsemästä alkaen.

Suomeen saapuvat matkustajat tulevat jatkossa uuteen, keskitettyyn tuloaulaan.

Terminaali 2:n vieressä on nyt uusi pysäköintihalli, bussi- ja taksiasemat ja pyöräparkki. Lisäksi terminaalin edustalla on uusi pikaparkki, ja lemmikkien omistajille on käytössä ulkoilutusalue.

Laajennusosan ja nykyisen terminaalin kulkureitit yhdistetään yön aikana. Finavia kertoo työntekijöiden muun muassa vaihtavan satoja opasteita ja kylttejä. Finavia neuvoo matkustajia varautumaan kulkureittien muutoksiin saapumalla kentälle hyvissä ajoin. Paikalla on myös opastusta sekä avajaispäivän ohjelmaa.

Laajennus on jo nyt saanut useita palkintoja. Muutostyöt eivät ole vielä täysin valmiit, vaan töitä jatketaan vuoteen 2023 asti. Keväällä lentoasemalla avataan ravintolamaailma, ja ensi kesänä otetaan käyttöön lähtöselvitys ja turvatarkastus uusissa tiloissa. Vuonna 2023 avataan keskitetty matkatavaranluovutushalli, ja tuolloin valmistuvat myös Schengen-porttialueen muutostyöt..

Terminaali 1:n palvelut säilyvät toistaiseksi ennallaan.

Uusimmat

Fingerpori

comic