Uutiset

Hilkka Ahde voi vihdoinkin nauttia eläkepäivistään ilman huolta oikeudenkäyntien jatkumisesta

Hilkka Ahde on helpottunut korkeimman oikeuden (KKO) keskiviikkoaamun päätöksestä.

KKO tuomitsi Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n entisen puheenjohtajan Timo Rädyn entisen alaisensa Hilkka Ahteen työsyrjinnästä.

Asia on pyörinyt Ahteen mielessä viimeiset kymmenen vuotta.

-Olen todella onnellinen, että asialle on tullut päätös. Nyt voin päästä siitä irti, Ahde huokaa.

Hän lisää, että hänelle henkilökohtaisesti päätöksellä ei ole enää yhtä suurta merkitystä kuin kaikille niille, jotka kokevat tulleensa kiusatuiksi työpaikoillaan.

-Toivon, että päätös kannustaa muita viemään asiaansa eteenpäin. Toivon myös, että päätös panee työnantajia miettimään.

Ahteelle itselleen asialla ei ole enää työn kannalta merkitystä, koska hän jäi eläkkeelle vuosi sitten syyskuussa.

Asian esille nostaminen vaatii rohkeutta

Ahde myöntää, että asian vireillepano oli vaikeaa. Vaatii rohkeutta sanoa esimiehelle, että tämän käytös on epäasiallista.

Ahde toimi kuitenkin asiassa niin kuin pitääkin. Ensimmäiseksi epäasiallinen kohtelu työpaikalla pitää ottaa puheeksi henkilön kanssa, joka käyttäytyy epäasiallisesti.

-Kuulin aluehallintovirastosta, että 95 prosenttia epäasiallisesti käyttäytyneistä muuttaa käytöstään sen jälkeen, kun hänelle on siitä huomautettu. Kohdallani huomauttaminen johti irtisanomiseen.

Ahde harmittelee, että hänen kohdallaan asian käsittely johti oikeuteen asti, vaikka hän pyrki tekemään kaikkensa, että asia olisi ratkaistu työyhteisön sisällä.

-Olin siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että minulla oli työyhteisön tuki koko ajan.

Ei jossittelun varaa

Se, että asia eteni aina korkeimpaan oikeuteen asti, oli Ahteen mielestä hyvä asia; jossittelun varaa ei jäänyt.

Hän kertoo olleensa pöllämystynyt hovioikeuden aiemmasta päätöksestä. Hovioikeus nimittäin vapautti Rädyn käräjäoikeuden tuomiosta.

Syyttäjä valitti hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

-Hovioikeuden päätös oli todella outo.

Nyt Ahde haluaa unohtaa koko asian ja nauttia eläkepäivistään lapsenlapsensa kanssa.

-Olemme juuri lähdössä uimaan, Ahde kertoo.

Asiasanat

Uusimmat