Uutiset

Historiaa: Vakooja, joka sekoitti itsemurhapillerin hedelmäkarkkiin

 

Erinäisissä jännityselokuvissa salaisille agenteille jaetaan nk. itsemurhakapseleita – pillereitä, jotka sisältävät kuolettavaa myrkkyä, ja jotka on tarkoitettu nieltäväksi mikäli vihollinen ottaisi sankarin kiinni. Mutta onko moisia kuolemanpillereitä oikeasti olemassa?

Itse asiassa, kyllä on. Esimerkiksi CIA käytti kylmän sodan aikana kaliumsyanidia sisältäviä, lasipäällysteisiä kapseleita. Ideana oli, että kapseli laitetaan suuhun, lasipäällyste purraan rikki ja kuollaan onnellisesti…no, ainakin kuollaan. Kapselia kutsuttiin kekseliäällä nimellä “L-pill” (L = lethal = kuolettava).

Ymmärrettävästi L-pillereiden kanssa ei ollut syytä koheltaa, ja seuraava CIA:n vuonna 2013 paljastama tarina kertoo, miksi:

Vuonna 1956

Yhdysvallat oli ottanut vakoilukone U-2:n operatiiviseen käyttöön. Sillä oli lennetty tiedustelulentoja muun muassa Neuvostoliiton ja itäisen Euroopan ilmatilaan; kone oli havaittu, mutta itäblokin hävittäjät eivät päässeet korkealla lentävää konetta lähellekään.

Miltei tasan kuusikymmentä vuotta sitten, 10. joulukuuta 1956, pilotti Carmine Vito valmistautui Bulgarian ilmatilassa tehtävään vakoilulentoon Giebelstadtissa Saksan liittotasavallassa. Ennen lentoonlähtöä lentoasua valmistellut huoltohenkilö sujautti L-pillerin Viton lentäjähaalareiden oikeaan polvitaskuun.

Vito ei tätä huomannut, sillä hän oli suorittamassa ennen lentoa tehtävää välttämätöntä puhtaan hapen hengityssessiota. (U-2:n ohjaamon ilmanpaine on siksi matala, että lennon aikana ihmiskehossa oleva typpi alkaisi kiehua tuhoisin seurauksin; happihengitys auttoi poistamaan typpeä.)

Valitettavasti aika monella U-2 -pilotilla oli sääntöjenvastainen tapa ottaa lennolle naposteltavaa. Virallisten sääntöjen mukaan lentäjät eivät olisi saaneet avata kypärän kasvojensuojusta suurissa lentokorkeuksissa, mutta monet lentäjät tapasivat syödä suklaapatukoita.

Carmine Vito oli tässä joukossa poikkeus, sillä hän lähti vakoilulennoille sitruunapastillien kanssa. Huoltohenkilö taas oli tietämättään laittanut L-pillerin juuri samaan taskuun, jossa Vito säilytti lentokarkkejaan.

No, ilmaan

päästyään Vito alkoi tapansa mukaan imeskellä sitruunapastillejaan. Korkealla Bulgarian yläpuolella pahin tapahtui, ja lentäjä sujautti tietämättään L-pillerin suuhunsa.

Hetken pilleriä imeskeltyään Vito alkoi ihmetellä, sillä pastilli ei maistunut miltään ja tuntui suussa paljon sileämmältä kuin muut. Lentäjä tunsi kiusausta puraista “karkkia”, mutta avasikin kasvosuojuksen ja sylkäisi pillerin käteensä.

Vain ohut lasikerros oli pelastanut miehen kuolemalta. Lisäksi U-2:n syöksy Bulgariaan olisi epäilemättä aiheuttanut maailmanlaajuisen diplomaattisen skandaalin (tämä tapahtui ennen kuin NL onnistui ampumaan Gary Powersin alas).

Vito palasi Giebelstadtiin muina vakoojina, ja koko tarina olisi saattanut jäädä pienen piirin salaisuudeksi. Kävi kuitenkin niin, että Viton yksikön turvallisuusupseeri sattui kuulemaan, kun onnekas lentäjä kertoi tapauksesta pilottitoverilleen.

Tieto kulkeutui siis Yhdysvaltoihin asti, ja sen jälkeen lentäjille annettava L-pilleri pakattiin erilliseen laatikkoon.

Vuonna 1960 CIA tajusi, että jo pillerin rikkoutuminen ohjaamoon voisi aiheuttaa lentäjän kuoleman, ja virasto kehitti uudenlaisen itsemurhametodin. Lentäjille annettiin dollarin hopeakolikko, jonka sisään oli piilotettu myrkkyneula.

Kolikkoja oli vain yksi: CIA:ssa ajateltiin, että jos yksikin lentäjä joutuisi käyttämään neulaa, U-2:n vakoilulennot todennäköisesti loppuisivat siihen paikkaan.

Gary Powers päätti kuitenkin olla poistumatta maailmasta oman kätensä kautta jäädessään kiinni toukokuussa 1960. Hän pääsi takaisin Yhdysvaltoihin helmikuussa 1962 tapahtuneet vakoojanvaihdon yhteydessä.

Carmine Vito

, muuten, tunnettiin lentäjätovereidensa keskuudessa lempinimellä “Lemon-Drop Kid”. Voinemme olettaa, että jos asiat olisivat menneet hieman toisin, viittaisimme häneen jollakin merkittävästi tylymmällä tavalla.

Pedlow, Welzenbach: The Central Intelligence Agency And Overhead Reconnaissance

 

 

Asiasanat