Uutiset

Hongkongissa palataan varovaisesti kohti normaalimpaa arkea – Ulkomailta tulleiden karanteenin noudattamista valvotaan mobiilisovelluksella

Tiheästi asutussa seitsemän miljoonan asukkaan Hongkongissa on todettu noin tuhat koronavirustartuntaa ja tautiin on kuollut neljä ihmistä.
Työntekijä desinfioi wc-tiloja huhtikuun lopulla Hongkongin lentoasemalla. Kuva: EPA
Työntekijä desinfioi wc-tiloja huhtikuun lopulla Hongkongin lentoasemalla. Kuva: EPA

Hongkongissa ei ole todettu kahteen viikkoon kaupungin sisäistä koronavirustartuntaa, ja se on menossa varovaisesti kohti normaalimpaa arkea. Asiasta uutisoi Britannian BBC.

Maanantaina valtion virkailijat ovat palaamassa töihin toimistoihin oltuaan viikkoja etätöissä. Paikallisen median mukaan on mahdollista, että tämän viikon aikana kuntosaleja ja elokuvateattereita avataan. Myös sosiaalisen kanssakäymisen rajoituksia ollaan mahdollisesti helpottamassa.

Hongkong on saanut kehuja viruksen vastaisesta taistelustaan. Tiheästi asutussa kaupungissa on todettu noin tuhat koronavirustartuntaa ja kuolleita on neljä. Kaupungissa asuu noin seitsemän miljoonaa ihmistä.

Kaupungissa ei ole missään vaiheessa määrätty tiukkaa ulkonaliikkumiskieltoa.

Hongkongin ravintoloissa viruksen leviämistä on pyritty estämään mittaamalla asiakkaiden lämpötila ennen ravintolaan tulemista ja huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta. Useiden ravintoloiden henkilökunta käyttää kasvosuojainta ja suojakäsineitä.

Kaupungin terveysviranomaiset ovat BBC:n mukaan kuitenkin huolissaan viruksen leviämisestä, koska viime viikonloppuna sosiaalisen elämän rajoituksiin kyllästyneitä hongkongilaisia oli paljon rannoilla ja kauppakeskuksissa.

Tekninen valvonta karanteenissa

Hongkong selvisi koronaviruksen ensimmäisestä vaiheesta vähäisillä tartuntamäärillä, mutta myöhemmin tartuntatapaukset nousivat ulkomailta tulleiden mukana.

The New York Timesinmukaan kaupungin koronavirustilannetta pahensi erityisesti Euroopasta ja Yhdysvalloista kotiinsa palanneet opiskelijat. Jotta virus ei pääsisi leviämään kaupungissa ulkomailta tulleiden kautta, viranomaiset määräsivät Hongkongiin tulevat tiukkaan 14 päivän karanteeniin.

Karanteenin valvonnassa hyödynnetään mobiilisovellukseen yhdistettyä ranneketta, minkä avulla viranomaiset pystyvät valvomaan karanteenin noudattamista. Business Insider -verkkolehden mukaan karanteenin rikkominen voi johtaa jopa kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen ja 645 dollarin sakkoihin.

Hongkongin ensimmäinen koronavirustapaus todettiin tammikuun lopussa ja muutaman päivän kuluttua kaupunkiin julistettiin poikkeustila. Maaliskuun loppupuolella yli neljän ihmisen kokoontumiset kiellettiin ja muun muassa baarit, kuntosalit ja elokuvateatteri suljettiin, jottei virus pääsisi leviämään.

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic