Uutiset

HS:n puoluemittaus: Perussuomalaisten kannatus romahti, keskusta nosti kannatustaan

Helsingin Sanomien kannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten ja keskustan välinen kannatusero on supistunut pienimmilleen liki kolmeen vuoteen.
Perussuomalaisten ja keskustan välinen kannatusero on supistunut pienimmilleen liki kolmeen vuoteen, kertoo Helsingin Sanomien teettämä mielipidemittaus. Kuvassa Riikka Purra. Lehtikuva/Vesa Moilanen

Perussuomalaisten ja keskustan välinen kannatusero on supistunut pienimmilleen liki kolmeen vuoteen, kertoo Helsingin Sanomien teettämä mielipidemittaus. Puolueiden eduskuntavaalikannatuksessa on eroa vain puolitoista prosenttiyksikköä.

Suomen kolmanneksi suosituimman puolueen perussuomalaisten kannatus on 15,4 prosenttia ja se laski 2,1 prosenttiyksikköä edellisestä joulukuussa toteutetusta mittauksesta. Neljäntenä tulevan keskustan kannatus kasvoi 2,1 prosenttiyksikköä ollen kaikkiaan 14 prosenttia.

Perussuomalaisten kannatus on ollut HS:n mittauksessa edellisen kerran yhtä matalalla huhtikuussa 2019. Keskustalle HS:n mittauksen tulos on puolestaan korkein sitten huhtikuun 2019.

Kärkisijaa HS:n gallupissa pitää edelleen aluevaalien suurin puolue kokoomus (21,9 %), jonka kannatus kasvoi jälleen aavistuksen. Toista sijaa pitää pääministeripuolue SDP (19,1 %).

Neljän suurimman puolueen jälkeen tulevat vihreät (9,3 %), vasemmistoliitto (8,2 %), RKP (4,3 %), kristillisdemokraatit (3,3 %) sekä Liike Nyt (2,5 %).

Kyselyn virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla. Kyselyn toteutti Kantar TNS.

Tutkimukseen haastateltiin tammi-helmikuussa lähes 2  400 ihmistä.

Uusimmat

Fingerpori

comic