Uutiset

Huippukokous muuttui Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen riidan näyttämöksi – Trump kutsuu WHO:ta Kiinan sätkynukeksi

Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset syytökset ovat jatkuneet kaksipäiväisen WHO:n huippukokouksen ajan. WHO:n jäsenmaat hyväksyivät tiistaina aloitteen pandemian alkuperän selvittämisestä.
Yhdysvallat syyttää Maailman terveysjärjestö WHO:ta puolueellisesta suhtautumisesta Kiinaan. WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat Pekingissä tammikuussa. Kuva: NAOHIKO HATTA / POOL
Yhdysvallat syyttää Maailman terveysjärjestö WHO:ta puolueellisesta suhtautumisesta Kiinaan. WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat Pekingissä tammikuussa. Kuva: NAOHIKO HATTA / POOL

Syyttelyä, uhkailua ja puolustuspuheenvuoroja. Maanantaina alkaneen kaksipäiväisen Maailman terveyskokouksen (WHA) odotettiin olevan kenties jopa järjestön historian merkittävin ja vahvistavan kansainvälistä yhteistyötä koronaviruspandemiaa vastaan. Kokous kuitenkin muuttui heti alkumetreillä Kiinan ja Yhdysvaltojen riitelyn näyttämöksi.

Kiinan Wuhanista viime vuoden lopulla leviämään lähtenyt pandemia on saanut Yhdysvallat ja Kiinan tiukasti vastakkain.

Yhdysvalloissa on vahvistettu eniten koronavirustartuntoja ja covid-19-taudin aiheuttamia kuolemia maailmassa. Presidentti Donald Trumpiin on koronakriisin aikana kohdistunut runsaasti kritiikkiä. Arvostelijat ovat puuttuneet muun muassa faktojen puutteeseen ja presidentin vähättelevään suhtautumiseen epidemiaan sen alkuvaiheessa.

Trump puolestaan on pyrkinyt etsimään syyllisiä toisaalta. Kritiikin kohteena ovat olleet etenkin Kiina ja Maailman terveysjärjestö WHO, jonka reagointia koronakriisiin Yhdysvallat on kutsunut hitaaksi. Yhdysvallat myös väittää järjestön suhtautuvan Kiinaan puolueellisesti.

Tilanne kärjistyi entisestään alkuviikolla, jolloin WHO:n jäsenmaat kokoontuivat virtuaalisesti yhteen maailman terveyskokouksen.

Kiinan presidentti Xi Jinping lupasi maanantaisessa puheenvuorossaan kahden miljardin dollarin rahoituksen WHO:lle koronaviruksen vastaiseen työhön. Summa maksetaan kahden vuoden aikana. Rahanippu on yli kaksi kertaa suurempi kuin määrä, jolla Yhdysvallat rahoitti WHO:ta ennen kuin presidentti Trump keskeytti rahoituksen viime kuussa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uhkaa lopettaa pysyvästi WHO:n rahoittamisen ja sanoo maansa harkitsevan järjestöstä eroamista, mikäli WHO ei sitoudu tekemään huomattavia parannuksia toimintaansa. Trump antoi WHO:lle kuukauden aikaa. Kuva: epa08431005
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uhkaa lopettaa pysyvästi WHO:n rahoittamisen ja sanoo maansa harkitsevan järjestöstä eroamista, mikäli WHO ei sitoudu tekemään huomattavia parannuksia toimintaansa. Trump antoi WHO:lle kuukauden aikaa. Kuva: epa08431005

Yhdysvaltain edustajat väittävät, että Kiina pyrkii rahoituksen avulla estämään siihen kohdistuvat tutkimukset sen toimista koronapandemian aikana.

Myöhemmin maanantaina Trump jakoi Twitterissä WHO:n pääjohtajalle Tedros Adhanom Ghebreyesusille osoittamansa kirjeen, jossa muun muassa sanoi järjestön olevan ”hälyttävän riippuvainen” Kiinasta.

Trump kutsui WHO:ta Kiinan sätkynukeksi, jonka toimet koronaviruksen torjumiseksi ovat olleet ”hyvin surullisia”.

Hän uhkasi, että Yhdysvallat keskeyttää WHO:n rahoittamisen kokonaan ja harkitsee eroamista järjestöstä, jos se ei sitoudu ”huomattaviin parannuksiin”. Trump antoi järjestölle kuukauden aikaa parantaa toimintaansa.

Kiina vastasi tiistaina Yhdysvaltojen uhkaukseen sanomalla, että Yhdysvallat yrittää siirtää syyn maan epäonnistuneesta koronakriisin hoidosta Kiinan harteille.

Pandemian synty tutkitaan

Australia esitti viime kuussa vaatimuksen riippumattomasta tutkinnasta koronaviruksen alkuperän ja leviämisen selvittämiseksi. Tuolloin ehdotus suututti Kiinan, joka väitti, että siitä pyritään tekemään pandemian syntipukki.

Ehdotus nousi maanantaina huippukokouksen neuvottelupöydälle. Yli 120 jäsenmaata antoi sille tukensa, ja päätöslauselma hyväksyttiin tiistaina.

Kiinan presidentti Xi sanoi yllättäen puheenvuorossaan maanantaina, että Kiina tukee WHO:n johtamaa tutkimusta. Xi sanoi, että tutkimuksen aika on vasta sitten, kun koronakriisi on saatu hallintaan. Hänen mukaansa tutkimuksen pitää olla puolueeton ja WHO:n johtama.

WHO:n johtama tutkimus tuskin kuitenkaan tyynnyttää kaikkia arvostelijoita, ainakaan niitä, joiden kritiikki on kohdistunut joko Kiinan tai WHO:n suuntaan. Esimerkiksi Yhdysvallat on syyttänyt WHO:n suosivan Kiinaa.

Alkuvuodesta WHO:n pääjohtajan Tedrosin ylistävät sanat Kiinan vakavasta suhtautumisesta koronapandemiaan herättivät yhdysvaltalaismediassa kysymyksiä. Kiinan valtionmediassa kehut puolestaan kiersivät viikkokausia, kertoo CNN.

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic