Uutiset

HUS vahvisti: Naistenklinikalla helmikuun lopulla synnyttäneellä tuberkuloosi, altistuneisiin otetaan yhteyttä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) vahvistaa, että Naistenklinikalla synnytti tarttuttavaa tuberkuloosia sairastanut nainen. Nainen oli synnyttämässä helmikuun lopussa.

HUS:n tiedotteen mukaan tartuntariski on kuitenkin arvioitu muiden synnyttäjien ja lasten osalta vähäiseksi, koska altistusaika jäi lyhyeksi.

​Altistusriski koskee 27.2. – 7.3. välisenä aikana Naistenklinikan synnyttäneiden osasto 61:llä ja vastasyntyneiden teho-osastolla olleita henkilöitä.

– Altistusaika on jäänyt kaikilta lyhyeksi, mutta pisimpään altistuneiden vastasyntyneiden perheisiin ollaan yhteydessä. Näitä perheitä on 15 ja valtaosa heistä on jo tavoitettu, HUS toteaa.

Sairaanhoitopiiri arvioi riskin tuberkuloosin saamiseksi kaikkien osalta vähäiseksi. Näille pisimpään altistuneille vastasyntyneille annetaan varmuuden vuoksi estolääkitys. Pienet lapset sairastuvat oireiseen tautiin aikuisia herkemmin ja ovat myös alttiimpia saamaan vakavia tautimuotoja.

Suurin sairastumisvaara on tartunnan saaneilla alle 5-vuotiailla rokottamattomilla lapsilla, joilla tauti voi myös herkemmin kehittyä vaikeaksi (yleistynyt tauti tai aivokalvotulehdus).

Muita mahdollisesti altistuneita henkilöitä kartoitetaan kansallisten ohjeiden mukaisesti. Tartuntariskin rajana pidetään 40 tunnin altistusaikaa potilaan kanssa samassa huoneessa.

HUS on yhteydessä kaikkiin tällä tavoin altistuneisiin henkilöihin jatkotoimenpiteiden suhteen. Kohteena olevien yksiköiden henkilökunnalle on tiedotettu sisäisesti tapahtuneesta ja selvityksen perusteella altistuneet työntekijät tutkitaan työterveydessä.

Tartunnasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Tuberkuloosi

Tuberkuloosi on Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttama infektio.

Tavallisin tuberkuloosin muoto on keuhkotuberkuloosi. Sen oire on pitkittyvä, jopa kuukausia kestävä yskä ja limainen yskös. Samalla voi ilmetä laihtumista ja yleiskunnon heikkenemistä. Keuhkoröntgenkuvassa on havaittavissa varjostumaa.

Tartuttavaa keuhkotuberkuloosia sairastavan henkilön yskiessä tai puhuessa ilmaan leviää tuberkuloosibakteereja sisältävää aerosolia.

Tuberkuloosille altistuneista vain noin kolmasosa saa tartunnan. Tartunnan riskiin vaikuttaa kontaktin läheisyys, altistusaika, altistuneen henkilön mahdolliset puolustuskykyä heikentävät sairaudet tai lääkehoidot ja ilmaan leviävän tuberkuloosibakteerin määrä.

Pienet lapset ovat erityisen alttiita tartunnalle ja tartunnan saadessaan vakaville tautimuodoille.

Tuberkuloosin hoitona käytetään usean lääkkeen yhdistelmähoitoa. Vähintään kuusi kuukautta kestävä hoito on erittäin tehokasta ja sen tulokset ovat huolellisesti toteutettuna erinomaisia.

Tuberkuloosia ehkäistään myös rokottamalla lapset kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvalla BCG- eli tuberkuloosirokotteella.

Uusimmat