Uutiset

Ihmislihan makua matkivat hampurilaispihvit kiinnostivat Helsingissä – maistelu toi mieleen vaalean lihan

Tältä näytti ihmislihahampurilainen, jota tarjoiltiin Helsingissä Narinkkatorilla torstaina.

Helsinkiläisille tarjoutui tilaisuus maistella ihmislihan makuista hampurilaista torstaina.

Oikeasta ihmislihasta ei onneksi ollut kyse, sillä lontoolainen huippukokki Tom Wolfe oli ainoastaan matkinut ihmisen makua purilaispihvissään.

Ihmissyönnillä on sekä kulttuurista että häiriintyneen rikollista taustaa, ja Wolfe onkin tutkinut monien kannibaalien makumuisteloita ennen kokkailujaan.

Narinkkatorilla Helsingin Kampissa kymmenet ihmiset jonottivat maistamaan ihmislihapurilaisia, joita tarjoiltiin torstaina lounasajaksi pystytetystä kojusta.

 

Makuelämys hämmensi, loppu jäi syömättä

Lännen Media maistoi ihmiskoostumusta mukailevaa makupalaa, mistä todisteena on oheinen video. Kokemus oli hieman hämmentävä, sillä pihvin tutusta ulkonäöstä huolimatta mieto jälkimaku poikkesi huomattavasti perushampurilaisesta.

Lännen Median haastattelemat maistelijat kuvailivat makua muun muassa kanan, kalkkunan, hieman makean ja maksan makuiseksi. Koostumus muistutti sianlihaa.

Vaikka kyseessä ei ollutkaan oikea ihmisliha, jokin moraalinen vastenmielisyys maistelukokemukseen liittyi. Yksi haukkaus purilaisesta sai riittää.

 

Ihmissyönti nykyään harvinaista

Kulttuurisesti ihmissyöntiä esiintyy nykyään enää Korowai-heimossa Papualla Indonesiassa.

Sen sijaan jotkut rikolliset ja diktaattorit ovat sortuneet ihmissyöntiin ja jopa nauttineet siitä.

Tom Wolfe on tunnettu gourmet-kokki, joka on laittanut ruokaa muun muassa Jennifer Lopezille ja muotisuunnittelija Stella McCartneylle.

Tempaus Helsingissä liittyi televisiosarjan markkinointiin.

Resepti

Ihmislihaa matkiva hampurilaispihvi tehtiin näistä raaka-aineista:

Yksi osa naudan jauhelihaa

Yksi osa possun jauhelihaa

Yksi osa kuutioitua kanan maksaa

Dijon-sinappia

Worcesterkastiketta

Suolaa

Pippuria

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic