Uutiset

Into hakea poikkeuslupia suuriin sairaaloihin ja muihin sote-investointeihin laantui

Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat tänä vuonna hakeneet poikkeuslupia sairaaloihin, terveyskeskuksiin ja muihin isoihin sote-investointeihin huomattavasti viime vuotta vähemmän.

Kun viime vuoden heinä–joulukuussa ne jättivät sosiaali- ja terveysministeriölle lähes 50 hakemusta, tänä vuonna hakemuksia on jätetty toistaiseksi noin 20.

Poikkeuslupaa tarvitsevat yli viisi miljoonaa euroa maksavat sote-investoinnit. Erityisasiantuntija Anne Arvonen sosiaali- ja terveysministeriöstä arvioi Lännen Medialle, että viime vuonna hakemuksia tuli kiireellisimmistä ja pitkään valmistelluista hankkeista.

Hylättyjä hakemuksia on ollut vain muutama. Joskus lupa on myönnetty hakemusta pienemmälle osalle investointia, ja joskus hakemus on peruttu.

Määräaikainen sote-investointeja ja -ulkoistuksia koskeva rajoituslaki tuli voimaan viime vuoden heinäkuussa. Hallitus on jatkamassa sen voimassaoloa vuodella eli vuoden 2020 loppuun saakka. Taustalla on sekä sote- ja maakuntauudistuksen lykkääntyminen että Meri-Lapin kuntien päättämä suuri sote-ulkoistus. Asia ei ole vielä edennyt eduskuntaan.

Investointien osalta ehdot tiukentuisivat esimerkiksi vaatimuksella, että investoinnin on oltava kiireellinen ja välttämätön sote-palvelujen turvaamiseksi.

Uutta olisi myös se, että hakemus kävisi valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa saakka. Se antaisi hakemuksesta lausunnon.

Viime vuonna kunnat ja kuntayhtymät hakivat poikkeuslupia runsaasti. Rakenteilla oleva Kainuun keskussairaala on yksi suurimmista luvan saaneista kohteista.

Asiasanat

Uusimmat