Uutiset

Irlannissa on käynnissä historiallisen vilkas äänestys – "On uskomatonta, että abortissa olemme niin vanhanaikaisia"

Perjantain aborttiäänestys Irlannissa on vetänyt kansalaiset uurnille äänestämään kyllä tai ei. Heiltä kysytään, puretaanko abortin kieltävä lainsäädäntö.

-Tämä on vilkkain äänestys, jossa olen ollut mukana. En muista, milloin ihmiset olisivat jonottaneet aamulla päästäkseen äänestämään, sanoi itäisen keskustan St. Josephin koulun äänestyshuoneen vaalivirkailija Geraldine Gallagher.

Lännen Media on seurannut päivän kulkua pääkaupungissa Dublinissa. Ihmiset tulivat useille äänestyspaikoille jo hyvissä ajoin ennen aamuseitsemää, jolloin äänestys alkoi.

Abortin kieltävä laki on 35 vuotta vanha. Yvonne Kavanagh, 64, sanoo kampanjoineensa jo edellisessä, vuonna 1983 järjestetyssä äänestyksessä sitä vastaan.

-Abortti oli naisten oikeus jo silloin ja se on sitä myös nyt. Nyt on ison muutoksen aika, hän sanoi.

”Kyse myötätunnosta”

Mia Fitzgerald, 31, purskahti itkuun astuttuaan ulos äänestyspaikalta.

Hän käänsi heti ympäri t-paitansa, jotta aborttilain purkamiseen viittaava Repeal-teksti tulisi näkyviin.

-Emme ole taistelleet mistään ihmeellisestä tai poikkeuksellisesta. Vastapuoli on kuitenkin yrittänyt tehdä meistä ääriajattelijoita. Tässä äänestyksessä on kyse myötätunnosta ja siitä, että nainen saisi tarvitsemaan tukea, jos raskaus on kriisi, sanoi abortin puolesta aktiivisesti kampanjoinut Fitzgerald.

Ovensuukyselyiden tulos on odotettavissa myöhään perjantai-iltan.

-Kokoonnumme seuraamaan sitä ystävien kanssa. Seuraamme kaikki käänteet yhdessä, kuten tähänkin asti. Kyse on solidaarisuudesta, hän sanoi.

Gallupit povaavat lain muuttumista

Lainsäädännön säilyttämistä kannattavat ovat kampanjoineet näyttävästi sikiöiden kuvilla ja vedonneet elämän säilyttämisen puolesta. Dublinin katukuvassa he ovat kuitenkin selvästi vähemmistössä, sillä kaupungissa arviolta joka toinen vastaantulija kantaa yes- eli kyllä-tarroja tai -pinssejä.

Gallupit povaavat kyllä-äänten enemmistöä. Se olisi tappio erityisesti Irlannissa vahvasti vaikuttavalle katoliselle kirkolle, joka on kehottanut seuraajiaan äänestämään ei.

Kavanagh ja Audrey Byrne vierittävät syyn nykytilasta kirkolle.

-En halua edes käydä kirkossa, ainoastaan hautajaisissa, kun on pakko. On uskomatonta, että abortissa olemme niin vanhanaikaisia, vaikka äänestimme kevyesti homoseksuaalien avioliiton puolesta, Byrne sanoo viitaten vuoden 2015 kansanäänestykseen.

Silloin Irlannista tuli ensimmäinen maa, jossa kansanäänestys saattoi voimaan sukupuolineutraalin avioliiton.

Aborttikysymys jakaa kansaa

Amy Maher, 35, kertoo, ettei tunne ketään, joka äänestäisi ei.

-Olen seurannut vierestä, miten kaksi serkkuani ovat joutuneet käymään läpi erittäin, erittäin vaikeat raskaudet ja synnyttäneet vaikeasti vammautuneet lapset, hän toteaa.

Kokemus on saanut hänet ajattelemaan, jokaisen naisen pitäisi saada itse valita.

-Vaikken ole edes samaa mieltä kaikesta aborttia kannattavien kanssa. Kyse on myös oman tyttäreni tulevaisuudesta. Jos hänet raiskattaisiin, ei olisi oikein että hän joutuu käymään läpi mahdollisen raskauden sen takia, Maher sanoi työntäen rattaita, joissa istui 1-vuotias Ella-tytär.

Aborttikysymys jakaa kansaa sukupolvittain. Gallupeissa vanhemmat ja uskonnollisemmat ihmiset eivät sallisi aborttia. Dublinissa sitä ei kuitenkaan huomaa.

Arviolta 80-vuotias nainen kuiskaa iloisesti ”kyllä!” muttei ehdi jäädä kommentoimaan. William Roche, 68, puolestaan kertoo muuttaneensa kantaansa seurattuaan tv-debatteja.

-Alun perin olin äänestämässä ei, mutta sitten ymmärsin, ettei tällaista päätöstä voi tehdä naisten yli. Voimme väitellä siitä vaikka kuinka paljon, mutta abortti on lopulta naisten oma asia, hän sanoo.

Larenz Sheller sanoi olevansa pettynyt, jos laki muuttuu.

-Äänestin ei, mutta tiedän, että maan hallitus edustaa toista kantaa. En usko aborttiin. Raskaushan on aina kahden ihmisen yhteinen asia, ja silloin sitä ei tarvita. Ihmettelen, miksi hallitus on niin myönteinen asiassa.

Kyllä vai ei abortille?

Irlannissa järjestetään perjantaina kansanäänestys siitä, pitäisikö abortin kieltävää lainsäädäntöä muuttaa.
Äänestys päättyy perjantaina Suomen aikaa puolelta öin. Ovensuukyselyiden tulokset julkaistaan varhain lauantaiaamuna.
Äänestyksen virallinen tuloslaskenta alkaa lauantaiaamuna, ja sen odotetaan valmistuvan lauantaina alkuillasta.
Viimeisimmissä gallupeissa enemmistö äänestäjistä on kannattanut abortin vapauttamista. Epäröivien osuus oli kutistunut 14 prosenttiin.
Jos enemmistö äänestäjistä äänestää kyllä, hallitus suunnittelee muuttavansa lakia jo tänä vuonna niin, että abortin saa 12. raskausviikolle saakka.
Rekisteröityneitä äänestäjiä on yli 3,2 miljoonaa. Kiihkeä kampanjointi puolesta ja vastaan on kestänyt viikkoja.
Irlannin tiukka aborttilaki poikkeaa eurooppalaisesta linjasta. Abortin saa vain, jos raskaus uhkaa naisen henkeä.
Raiskauksen tai insestin uhrit eivät saa aborttia. Eivät myöskään naiset, joiden sikiö on vakavasti vammautunut.
Tuhannet irlantilaiset naiset joutuvat lain takia tekemään ulkomaille ns. ”aborttimatkoja”, enimmäkseen Britanniaan.
Nykyinen aborttilainsääädntö on vuodelta 1983, jolloin enemmistö äänesti naisen ja sikiön elämän samanarvoisiksi.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic