Uutiset

IS: Puolustusministeri Kaikkonen juhli keskustanuorten kanssa, vaikka oli saanut tiedon Haaviston koronasta – kaksi muuta ministeriä teki toisenlaisen ratkaisun

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ei kuulunut niihin ministereihin, jotka peruivat viime viikonloppuna menojaan sen jälkeen, kun saivat tiedon ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) koronatartunnasta. Ilta-Sanomien mukaan Kaikkonen kertoo saaneensa tiedon Haaviston koronatartunnasta lauantai-iltana. Hän kuitenkin osallistui sunnuntaina Helsingissä keskustanuorten 75-vuotisjuhlaillalliselle. Kaikkosen mukaan hänelle lähetetyssä tekstiviestissä todettiin, että niiden, ”joilla on ollut perjantaina 3.12. sama ohjelma kuin…

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Forssan Lehden jutut.

Uusimmat

Fingerpori

comic