Uutiset

Israelin vaaleissa pääministeri Netanjahun puolue näytti olevan niukasti häviämässä

Keskustalainen Gantz ei julistautunut voittajaksi vaan aikoi odottaa virallisia tuloksia.
Pääministeri Benjamin Netanjahun Likud-puolueen kannattajat olivat vielä luottavaisia puolueen päämajassa tiistai-iltana. Kuva: ABIR SULTAN
Pääministeri Benjamin Netanjahun Likud-puolueen kannattajat olivat vielä luottavaisia puolueen päämajassa tiistai-iltana. Kuva: ABIR SULTAN

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu taisteli poliittisesta henkiinjäämisestään sen jälkeen kun tiistain parlamenttivaalien ovensuukyselyt osoittivat ettei vaaleissa ole selvää voittajaa.

Netanjahun haastaja, keskustalainen Benny Gantz sanoi keskiviikkona näyttävän siltä, että jo vuosikymmenen hallinnut Netanjahu olisi häviämässä, mutta että vasta viralliset tulokset kertoisivat totuuden.

Omassa puheessaan oikeistolaisen Likud-puolueen kannattajille Netanjahu sanoi käheällä äänellä vettä jatkuvasti maistaen, että hän odotti tuloksia eikä halunnut julistautua voittajaksi tai häviäjäksi.

Netanjahu näytti paljon lannistuneemmalta kuin viisi kuukautta sitten, jolloin hän voitti täpärästi vaalit. Hän kuitenkin epäonnistui hallituksen muodostamisessa, minkä takia uudet vaalit piti järjestää tiistaina.

Gantz, entinen asevoimien päällikkö, säteili tyytyväisyyttä ja itseluottamusta kun hän kertoi Sininen ja valkoinen -puolueensa juhlassa, että “me täytimme tehtävämme” luvaten työskennellä yhtenäisen hallituksen muodostamiseksi.

Hän sanoi, että Netanjahu ilmeisesti “ei onnistunut missiossaan” voittaa viides kausi pääministerinä.

– Odotamme todellisia tuloksia, Gantz, 60, sanoi.

Vasta neljännes äänistä laskettu

Lopullisten tulosten julistamiseen voi mennä yli viikko, mutta parlamentti Knesset julkaisee osatuloksia sitä mukaa kun ääntenlasku etenee.

Aamukuuteen mennessä oli laskettu noin neljännes äänistä.

Israelin tv-asemien laskelmien mukaan Likud voisi saada 120-paikkaiseen Knessetiin 30–33 paikkaa, missä olisi laskua edellisistä arvioista. Sininen ja valkoinen saisi 32–34 paikkaa.

Koska kumpikaan puolue ei saisi enemmistöä parlamenttiin, Netanjahun entinen liittolainen, ex-puolustusministeri Avigdor Lieberman nousee ratkaisevan asemaan puolueensa Israel Beitenu kanssa.

Liebermanin puolueelle ennustettiin kahdeksaa tai yhdeksää paikkaa, ja näin Likud saisi oikeistolaisten puolueiden kanssa 55 paikkaa, mikä on kaksi vähemmän kuin aiemmin ennustettiin. Sininen ja valkoinen voisi saada keskusta-vasemmistolaiseen hallitukseen 59 paikkaa.

Netanjahu korosti vaalikampanjansa aikana läheistä suhdettaan Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin. Netanjahu sanoi aamuöisessä puheessaan tavoitteenaan olevan luoda “vahva sionistinen hallitus”, joka heijastelisi monien ihmisten näkökantoja.

Hän näytti olevan valmis ottamaan hallitukseen juutalaispuolueita, jotka eivät ole mukana nykyisessä hallituksessa.

Uusimmat