Uutiset

Italiassa aletaan purkaa yhdeksän viikkoa kestäneitä koronarajoituksia – "Tunnemme sekä iloa että pelkoa"

Pääministeri Giuseppe Conte on varoittanut, että rajoituksia saatetaan joutua kiristämään uudestaan, jos tartuntatilanne sitä vaatii. Kuva: EPA

Italiassa yritetään palata hiljalleen normaalielämään, kun maa alkaa poistaa jo yhdeksän viikkoa kestäneitä koronarajoituksia.

Noin neljä miljoonaa ihmistä pääsee tänään palaamaan töihin rakennustyömaille ja tehtaisiin niiden jälleen avautuessa.

Myös ravintoloiden toimintaa vapautetaan tänään niin, että ihmiset voivat hakea niistä noutoruokaa. Aiemmin vain kotiinkuljetukset oli sallittu. Esimerkiksi baarit ja jäätelökioskit pysyvät sen sijaan yhä kiinni.

–  Tunnemme sekä iloa että pelkoa, Roomassa asuva 40-vuotias Stefano Milano kommentoi rajoitusten höllentymistä.

–  On suuri onni päästä jälleen juoksemaan vailla huolta, saada poikani pikkuserkku vieraaksi poikani syntymäpäiville kynttilöitä puhaltamaan ja nähdä taas vanhempamme. Mutta olemme myös varuillamme, sillä he ovat iäkkäitä ja apellani on syöpä, joten hän on riskiryhmää.

Pääministeri Giuseppe Conte on varoittanut, että rajoituksia saatetaan joutua kiristämään uudestaan, jos tartuntatilanne sitä vaatii.

Korona kurjistaa niin taloutta kuin kansalaisten mieltäkin

Italian koronarajoitukset alkoivat liikkumiskielloilla maaliskuussa ensin maan pohjoisosassa ja laajenivat koko maata koskeviksi 9. maaliskuuta. Koronavirukseen oli kuollut tuolloin maassa 724 ihmistä.

Kuolinlukujen kivutessa pääministeri Conte määräsi lisää rajoituksia, joista viimeisimmät maaliskuun 22. päivänä. Tuolloin määrättiin muun muassa suljettavaksi kaikki tehtaat, paitsi ne joiden toiminta katsottiin välttämättömäksi.

Rajoitusten taloudelliset seuraukset ovat olleet Italiassa historiallisen synkät. Italian talouden odotetaan supistuvan tänä vuonna enemmän kuin minään vuonna sitten 1930-luvun maailmanlaajuisen laman.

Maan työväestöstä puolet saa jo valtiolta avustuksia ja kyselyissä suuri osa vielä töissä olevista kertoo pelkäävänsä työnsä menettämistä.
Eikä rajoitusten purkaminen suinkaan poista kaikkia kansalaisten huolia kuin taikaiskusta.

–  Olen huolissani uudelleen avautumisesta. Viranomaiset tuntuvat olevan hyvin epävarmoja siitä kuinka tulisi edetä, 37-vuotias Davide Napoleono kommentoi.

Markkinatutkimusyritys Piepolin toteuttamassa kyselyssä yli 60 prosenttia italialaisista arvioi tarvitsevansa psykologista tukea selviytyäkseen koronarajoitusten jälkeisessä elämässä.

–  Viruksen yö jatkuu, sosiologi Ilvo Diamanti kommentoi italialaislehti La Repubblicassa.

–  Ja horisontissa on tuskin juuri mitään valoa näkyvissä. Lähinnä alamme tottua liikkumaan pimeässä.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic