Uutiset

Itsenäisyys jakaa kansaa Kataloniassa: "Olemme katalaaneja, mutta kuulumme Espanjaan"

Olen espanjalainen, olen espanjalainen! Manuela Gamero, 69, Grencencia Alcalde,70 ja Isabel Dominiguez, 65. huutavat ja heiluttavat Espanjan lippuja Barcelonan keskustassa sijaitsevalla Passeig de Garcia -kadulla. Naiset ovat saapuneet tuhansien muiden katalaanien tavoin osoittamaan mieltä Espanjan yhtenäisyyden puolesta.

-Me emme tarvitse itsenäisyyttä. Jos Kataloniasta tulee itsenäinen valtio, meistä tulee köyhiä. Jo nyt yritykset ovat säikähtäneet tilannetta ja lähteneet pois Kataloniasta, Gamero sanoo.

Eläkeläisrouvat puhuvat ulkomaalaiselle toimittajalle mielellään, sillä heidän mielestään kansainvälinen media on antanut enemmän huomiota itsenäisyyden kannattajille.

Viime kuukausina Barcelonan kaduilla voimakkaimmat äänenpainot ovatkin kuuluneet itsenäisyyttä puoltaville katalaaneille. Tilastojen mukaan kuitenkin arviolta puolet noin seitsemästä miljoonasta katalaanista on alueen itsenäisyyttä vastaan.

Tänään he uskaltavat sanoa sen myös ääneen. Mielenosoittajien kylteissä vaaditaan Katalonian aluehallinnon johtajan Carles Puigdemontin vangitsemista ja osoitetaan tukea Espanjan keskushallinnolle, joka on ilmoittanut peruuttavansa Katalonian itsehallinnon.

-Olen asunut 55 vuotta Kataloniassa. Rakastan Kataloniaa, mutta rakastan myös Espanjaa, sanoo Castilla La Manchassa syntynyt Vicente Canguio, 70.

Canguio on saapunut osoittamaan mieltä lastensa Markin, Manuelan ja Sorian kanssa.

-Asun Sveitsissä ja siellä luullaan, että itsenäisyyttä kannattavien joukko on todellista suurempi, Mark sanoo.

Kaikki eivät Canguion suvussa ole kuitenkaan samaa mieltä.

-Viime viikolla meillä oli sukujuhlat, ja ajauduimme riitaan itsenäisyyttä puolustavien sukulaistemme kanssa. Nyt emme ole enää puheväleissä. Se on sääli, mutta me Espanjan yhtenäisyyttä kannattavat tunnemme olomme torjutuiksi nykyisessä tilanteessa, Vicente Canguio sanoo.

Moni haluaa kysyä suomalaiselta toimittajalta myös huhusta, jonka mukaan Suomi olisi tunnustamassa Katalonian itsenäisen valtion.

Keskustapuolueen kansanedustajan Mikko Kärnän Katalonian tunnustamista vaatineesta tviitistä liikkeelle lähtenyt huhu on antanut toivoa itsenäisyyttä puolustaville.

Harva haluaa uskoa, että kyse ei ole Suomen hallituksen virallisesta linjasta, vaan yksittäisen kansanedustajan tekemästä päivityksestä sosiaaliseen mediaan.

Asiasanat

Uusimmat