Uutiset

Jättilippu ei nouse vieläkään Haminan epäonniseen lipputankoon

Arkistokuvan normaalikokoinen lippu ei liity tapaukseen. Haminaan valmistettu jättilippu on kooltaan lähes koripallokentän kokoinen.

Haminan kaupunki on päättänyt, että lähes koripallokentän kokoista Suomen lippua ei nosteta Haminan suurlippusalkoon joulukuun alussa.

Kaupunki tiedotti keskiviikkona, että se haluaa ensin varmuuden siitä, ettei turvallisuusriskejä ole. Jatkosta päätetään vasta tarkastusten jälkeen.

 

Haminaan pystytettiin syksyllä sata metriä korkea lipputanko, jonka piti toimia Haminaan suunnitellun lippumaailman keskipisteenä.

Jättilipputanko piti ottaa käyttöön jo Suomen lipun satavuotispäivänä viime keväänä.

Seuraavaksi lippu piti nostaa salkoon 3. joulukuuta järjestettävässä juhlassa, mutta epäilyt lipputangon kestävyydestä ovat pakottaneet lykkäämään maailman suurimman Suomen lipun nostoa.

 

Jättikokoinen teräsrunkoinen lipputanko on valmistettu Venäjällä, mutta tankoa pystytettäessä heräsivät epäilykset siitä, että tanko ei täyttäisi eurooppalaisia turvavaatimuksia.

Haminan kaupunkikehitysjohtaja Matti Filppu kertoi keskiviikkona Helsingin Sanomille, että myös tangon kaatumiseen on varauduttu.

– Aitausvalmius on koko ajan olemassa niin, että jos tulee myrskytuuli, turva-alue aidataan, ettei pääse sattumaan mitään vahinkoa, Filppu kertoi Helsingin Sanomille.

Jättimäisen tangon jättimäinen lippu on valmistettu Pälkäneen Aitoossa. FL

Uusimmat