Uutiset

"Jo riittää puoluepolitikointi" – sinisten Elo sätti oppositiota viivyttelystä

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo ryöpytti voimakkaasti oppositiopuolueiden toimintaa eduskunnan valiokunnissa sote-uudistuksen viivästymisen takia.

Sinisten Elo totesi pääministerin ilmoitusta koskevassa keskustelussa, että eduskunnan huolellisen lainsäädäntötyön sijaan sote-uudistusta on viivytetty puoluepoliittisista syistä.

-On kestämätöntä, että esimerkiksi sote-valiokunnalla meni kolme kokouspäivää aikataulusta päättämiseen. Kaikella viivytyksellä on hintansa, Elo totesi.

Ryhmäpuheenvuoro koski pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ilmoitusta, jonka tämä antoi keskiviikkona iltapäivällä eduskunnalle koskien sote- ja maakuntauudistuksen viivästymistä. Sote- ja maakuntauudistus on nyt tarkoitus saada toimeenpantua tammikuussa 2021. Myös soten valinnanvapaus viivästyy.

Sipilä totesi ilmoituksessaan, että viivytyksen syynä on se, ettei eduskunta ole ehtinyt käsitellä kaikkia lakeja toivotussa ajassa.

Eduskunta aloitti keskiviikkoiltapäivänä keskustelun sote-uudistuksen viivästyksen vuoksi. Elo tarttui sinisten ryhmäpuheenvuorossa varsinkin oppositiopuolueiden toimintaan.

-Missä viipyy demareiden, viinivihreiden ja sosialistien välikysymys? Veikö kissa kielen ja vaatiiko koira lenkille? Elo sanaili.

-Jo riittää puoluepolitikointi, viivyttely ja vatulointi, hän totesi.

Oppositiopuolueet antoivat odotetusti takaisin hallituspuolueille samalla mitalla.

Eduskunta ei aio keskiviikkona äänestää hallituksen luottamuksesta, koska kyseessä on pelkästään pääministerin ilmoitus.

Asiasanat