Lounais-Häme Uutiset

Jo yli 400 turvapaikanhakijaa on työllistynyt ja saanut oleskeluluvan Suomeen, vaikka turvapaikkahakemus on hylätty

Neljän viime vuoden aikana 426 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa on onnistunut saamaan työperäisen oleskeluluvan. Sisäministeri Kai Mykkänen on kutsunut Suomeen irakilaisen passidelegaation, joka voisi tehdä puuttuvan passin monille työssäkäyville turvapaikanhakijoille työperäisen oleskeluluvan saamista varten. Hakemus vaatii passin.
Vuonna 2015 Suomeen saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa. Samasta vuodesta lähtien reilut 400 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta on pystynyt hankkimaan työnteolla oleskeluluvan Suomeen.

Vuodesta 2015 lähtien yli 400 turvapaikanhakijaa on työllistynyt ja hakenut onnistuneesti oleskelulupaa Suomeen, vaikka heidän turvapaikkahakemuksensa on hylätty.

Nämä henkilöt eivät siis Maahanmuuttoviraston mukaan ole tarvinneet kansainvälistä suojelua eli turvapaikkaa, mutta he ovat omalla yritteliäisyydellään hankkineet työpaikan, maksaneet veroja ja täyttäneet työperäisen oleskeluluvan eli työluvan ehdot.

Turvapaikanhakijoina tulleet ovat saaneetkin jäädä Suomeen työperäisinä maahanmuuttajina.

Taustalla yksi tai useampi kielteinen turvapaikkapäätös

Luvut ilmenevät Maahanmuuttoviraston Lännen Medialle toimittamista tilastoista. Tilastoissa mainitut turvapaikanhakijat ovat saaneet joko yhden tai useamman kielteisen turvapaikkapäätöksen.

– Henkilöllä on taustalla ainakin yksi päätös turvapaikka-asiassa. Tilastosta emme pysty erottelemaan, onko alla useampia kielteisiä, kertoo tulosalueen johtaja Anna Hyppönen Maahanmuuttovirastosta.

Hakijoita noin tuhat vuosina 2015–2018

Noin tuhat kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta turvapaikanhakijaa on neljän viime vuoden aikana hakenut työperäistä oleskelulupaa.

Tämä on ajanjakso, johon ajoittuu suurin turvapaikanhakijoiden ryntäys Suomeen syksyllä 2015.

Turvapaikanhakijoiden työlupahakemuksista on neljän vuoden aikana hyväksytty 426 ja hylätty 571. Hakeneista 43 prosenttia on saanut oleskeluluvan.

Eniten päätöksiä on tehty vuosina 2017 ja 2018, kun jotkut vuonna 2015 tulleet turvapaikanhakijat ovat jo ehtineet päästä kiinni suomalaiseen työelämään.

Kahden viime vuoden aikana 310 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta on saanut oleskeluluvan työn kautta.

Kuluvan vuoden aikana jo lähes puolet turvapaikanhakijoiden oleskelulupahakemuksista on hyväksytty.

Kaikki työluvan ehdot täytettävä

Turvapaikanhakijan pitää täyttää kaikki työperäisen maahanmuuton ehdot oleskeluluvan saadakseen.

Hänellä on oltava passi, mitä monilla turvapaikanhakijoilla ei ole. Työpaikan on oltava laillinen ja palkalla on tultava toimeen verojen jälkeen. Lisäksi tarveharkinnassa selvitetään, löytyisikö työhön ensisijaisesti suomalaista työntekijää.

Jos kaikki ehdot täyttyvät, turvapaikanhakijan työperäinen oleskelulupa hyväksytään.

Passidelegaatio yrittää saada paperit kuntoon

Puuttuva passi estää usein oleskeluluvan hakemisen. Hallitus haluaa helpottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden mutta työllistyneiden turvapaikanhakijoiden jäämistä Suomeen.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on kutsunut syyskuussa Suomeen irakilaisen passidelegaation, joka tekisi työssäkäyville kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille passin oleskeluluvan hakemista varten. Heitä on muutamia satoja.

Passia ei voi hakea Irakin suurlähetystöstä Suomesta, sillä suurlähetystöllä ei Mykkäsen mukaan ole passikonetta.

Fingerpori

comic

Uusimmat