Uutiset

Jokisipilä: Tulos kertoo puoluepolitiikan kriisistä – "Voi ennakoida keskustan sisäistä keskustelua"

Sauli Niinistön voitto oli selvempi kuin Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä osasi ennakoida. Heti ennakkoäänten osuuden selvittyä hän totesi, että ”se on sitten siinä”:

Niinistö kelpasi presidentiksi myös keskustan kannattajille. Paavo Väyrysen ja Matti Vanhasen yhteenlaskettu osuus oli selvästi puolueen kannatuksen alapuolella.

-Kun Väyrynen on kovasti julkisesti kritisoinut sitä linjaa, jota Juha Sipilä pääministerinä on vetänyt, tulos voi ennakoida keskustan sisäistä keskustelua – varsinkin, jos Väyrynen tulee takaisin eduskuntaan.

Markku Jokisipilä toimii Lännen Median vaaliasiantuntijana.

Jokisipilä kiinnitti tuoreeltaan huomiota myös vasemmistopuolueiden kaikkien aikojen huonoimpiin kuuluvaan vaalitulokseen. Eduskuntavaalien jälkeen oltiin siinä tilanteessa, että kannatus oli historiallisen heikko. Paavo Lipposen reilua kuutta prosenttia pidettiin katastrofaalisena viime presidentinvaaleissa. Nyt vasemmistopuoleiden ehdokkaiden Merja Kyllösen (vas.) ja Tuula Haataisen (sd.) yhteenlaskettu osuus oli suunnilleen sama.

-Demareiden suhteen tämä kertoo pidemmästä identiteettikriisistä. Lipposen jälkeen ei ole löytynyt selkeää uutta missiota. Pussinpohja alkaa olla käsillä, kaikki mahdolliset keinot on käytetty, Jokisipilä sanoo.

-Tämä ei ole pelkästään Suomen demareiden ongelma. Samanlaisessa tilanteessa joutuvat ponnistelemaan muidenkin maiden sosiaalidemokraattiset puolueet.

Laura Huhtasaari (ps.) pesi 6,9 prosentin kannatuksella vasemmistopuolueiden ehdokkaat yhteensä ja voi olla tyytyväinen suhteessa puolueensa kannatukseen. Pekka Haavisto (vihr.) ei saanut 12,4 prosentin ääniosuudella yhtä suurta kannatusta kuin puolueensa viime aikoina.

Puoluepolitiikan merkityksen väheneminen on Jokisipilän mukaan osa pitempää kehitystrendiä, joka alkoi jo 1980-luvulla.

-Niinistö oli puoluepolitiikan ulkopuolella valitsijayhdistyksen ehdokkaana koko kansan presidentti -näkökulmalla. Tämä oli äärimmäisen onnistunut taktiikka. Hän oli historiallisen suosittu monen puolueen kannattajien joukossa.

Vuoden 2012 presidentinvaalien toisella kierroksella olivat vastakkain konservatiiviksi mielletty Niinistö ja arvoliberaali Pekka Haavisto vuonna 2006 presidentinvaalien asetelma oli vielä vasemmisto–oikeisto: Tarja Halonen (sd.) ja Sauli Niinistö (kok.).

Iso osa kansasta on ollut kyselyjen perusteella sitä mieltä, että presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia voisi vahvistaa.

-Ehkä tämä kertoo siitä, että epävarmoina aikoina halutaan puoluepolitiikan yläpuolelle vakaannuttavaa voimaa, joka tuo ennakoitavuutta, Jokisipilä arvioi.

Ehdokkaista kuitenkin vain Huhtasaari puhui sisäpoliittisen vallan lisäämisestä. Niinistö istuvana presidenttinä kunnioitti parlamentarismia, ja Vanhanen puhui Jokisipilän mukaan siihen suuntaan, että nykyisiäkin valtaoikeuksia voitaisiin jopa tarkastella kriittisesti.

Ennakkoäänestyksessä annettiin enemmän ääniä kuin varsinaisena vaalipäivänä. Tämä voi kertoa Jokisipilän mukaan siitä, että mielipiteestään varmoja oli enemmän kuin aikaisemmin, mutta myös siitä, että ihmiset äänestävät mielellään samalla kun hoitavat muita asioita.

Pekka Haavisto ei saanut viimekertaista ilmiötä toistettua.

-Henkilövaaleissa tulee jänniä joukkuepsykologisia ilmiöitä. Viimeksi Haavisto nosti nopeassa tahdissa kannatustaan. Nyt Niinistö on pätevöitynyt presidenttinä kuusi vuotta ja ollut äärimmäisen näkyvä toimija. Haavistolla ei ole voinut olla samanlaista profiilia, Jokisipilä kuvailee.

-Jotenkin myös Haavisto entusiasmi (innostus) on loistanut poissaolollaan, jos vertaa kuuden vuoden takaiseen.

Laura Huhtasaaren (ps.) kannatus jäi melko pieneksi hänen omalla alueellaan Satakunnassa: ääniosuus oli reilut 10 prosenttia.

Nils Torvalds (r.) ei saanut äänestäjiä taakseen, vaikka monet kehuivat hänen esiintymistään.

-Selvästi Naton kannattajia on, mutta Torvaldsin suulla heitä ei tavoitettu. Hän oli ehdokkaista poliittisesti kokemattomin. Äänestäjä tekee kokonaisharkintaa. Henkilön pitää olla agendaltaan miellyttävä ja muilta tuntomerkeiltään uskottava, Jokisipilä sanoo.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti