Uutiset

Julkisuuden ryöpyttämät Sillanpää ja Metsäketo ansaitsivat mukavasti – Axl Smitin tulot romahtivat

Vain Elämää -sarjaa tänä syksynä tähdittäneen laulaja Jari Sillanpään tulot laskivat edellisvuodesta. Sillanpäälle kertyi vuonna 2016 ansiotuloja 238 863 euroa ja pääomatuloja 46 483 euroa. Vuonna 2015 hänen ansiotulonsa olivat noin 287 600 euroa ja pääomatulonsa 36 000 euroa.

Sillanpää joutui myrskyn silmään tämän vuoden syyskuussa, kun hän jäi poliisin haaviin ajaessaan autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Sillanpää on myöntänyt teon julkisuudessa.

Toisen syksyn aikana kohun kohteeksi joutuneen laulajan Tomi Metsäkedon ansiotulot vuonna 2016 olivat 57 716 euroa. Pääomatuloja hänellä ei ollut.

Seiska-lehti uutisoi lokakuussa, että useat naiset syyttävät laulajaa ahdistelusta ja törkeästä käytöksestä. Kohun seurauksena Metsäketo joutui ulos Tähdet, tähdet -ohjelmasta sekä menetti roolinsa Mamma Mia! -musikaalissa.

Kohujen mahdollinen vaikutus Sillanpään ja Metsäkedon tuloihin selviää siis vasta ensi syksynä tämän vuoden verotietojen tullessa julki.

Keväällä 2016 salakatselukohussa ryvettyneen juontaja-muusikko Axl Smithin tulot puolestaan romahtivat. Smith sai vuonna 2016 Suomessa vain 2 375 euroa ansiotuloa. Vuonna 2015 hänen tulonsa olivat 23 875 euroa.

Smith tuomittiin maaliskuussa 2017 vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen seksikumppaniensa salakuvaamisesta ja tallenteiden esittelystä. Asian käsittelyä jatkettiin syyskuussa Helsingin hovioikeudessa.

Smith muutti salakatselutapausten paljastumisen jälkeen ulkomaille.

Asiasanat

Uusimmat