Uutiset

Junaliikenne pääradalla saatiin käyntiin – Liikenne oli koko yön poikki vaihtotyövauriossa Ylöjärvellä kiskoilta suistuneen tavaravaunun takia

Kaksi pohjoiseen ja kolme etelään matkaavaa yöjunaa on merkittävästi myöhässä. Aamupäivällä myös muut junat voivat olla pääradalla myöhässä.

Junaliikenne saatiin jälleen käynnistettyä pääradalla amau seitsemän aikaan. Pääradan liikenne oli yön seisahduksissa, koska tavaravaunu suistui kiskoilta vaihtotyövauriossa Ylöjärven liikennepaikalla tiistai-iltana.

Vaunu suistui kiskoilta Tampereen ja Parkanon välisellä rataosuudella. Vaunu on saatu nostettua kiskoille ja radan vaurioita korjataan parhaillaan.

Aluksi saatiin Ylöjärvellä yksi raide liikennöitävään kuntoon.

Aamupäivän aikana Tampere-Parkano välillä on varauduttava myöhästymisiin myös muiden junien osalta ruuhkan ja Ylöjärven kohdalla rajoittuneen radan kapasiteetin vuoksi.

Junia korvataan linja-autoilla Tampereen ja Parkanon välillä

Tampere-Parkano rataosalla Ylöjärven liikennepaikalla sattuneen tavaraliikenteen vaihtotyövaurion raivaaminen ja samassa yhteydessä tapahtuneen radan vaurion korjaaminen kestää arvion mukaan huomiseen aamupäivään asti.

Kaukoliikenteen junia korvataan linja-autoilla Tampere–Parkano välillä.

Fingerpori

comic

Uusimmat