Uutiset

Kaartin jääkärirykmentin varusmiehet harjoitusleirille Ruotsiin

Kaartin Jääkärirykmentin varusmiesten asepalvelus huipentuu suomalaisten johtamaan kaupunkitaisteluharjoitukseen Ruotsissa.

Kesäkuun alussa pidettävään KVARN17 -taisteluharjoitukseen Santahaminasta Ruotsiin lähtee kaikkiaan 320 henkilöä. Heistä suurin osa on varusmiespalveluksen loppusuoralla olevia varusmiehiä.

Harjoituksen johtajan, Uudenmaan Jääkäripataljoonan komentaja everstiluutnantti Niko Höltän mukaan Ruotsissa pidettävä harjoitus on ainutlaatuinen

-En pysty sanomaan, etteikö tällaista ole ollut koskaan. On kuitenkin hyvin harvinaista, että taisteluharjoitukseen lähdetään näin isolla joukolla, Hölttä sanoo.

Linköpingin pohjoispuolella, 3,5 tunnin matkan päästä Tukholmasta pidettävä kaupunkiharjoitus on Höltän mukaan ruohonjuuritason esimerkki Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä.

Tärkein syy Ruotsissa pidettävälle taisteluharjoitukselle ovat kuitenkin koulutusolosuhteet, jotka Ruotsissa ovat huomattavasti paremmat kuin Santahaminassa.

-Heille on rakennettu täysin instrumentoitu ja simulaation mahdollistava koulutusympäristö, jossa voimme harjoitella. Alue on 40 rakennusta kattava kokonaisuus, jossa näin iso varusmiesjoukko pystyy harjoittelemaan yhdessä. Kouluttajien kannalta on olennaista nähdä, miten isoa komppaniaa johdetaan kokonaisuutena, Hölttä sanoo.

Ruotsissa harjoitteleva kaupunkijääkärikomppania saa tukea Ruotsin maasotakoululta.

Ruotsalaiset luovuttavat suomalaisten käyttöön kuusi panssariajoneuvoa sekä teknistä osaamista ja ohjausta. Ruotsalaiset ovat myös harjoituksen maaliosasto eli naapurimaan reserviläisistä tulee hetkeksi kuviteltuja vihollisia.

-Me saamme ruotsalaisilta materiaalista tukea, eikä kaikkea kalustoa tarvitse viedä paikan päälle. Meidän apunamme on myös henkilöstö, joka pystyy antamaan meille teknistä tukea välineistön käytössä. Se on tärkeää, jotta voimme analysoida harjoitustilanteet mahdollisimman yksityiskohtaisesti.

Yli kolmensadan ihmisen siirtäminen taisteluleirille toiseen maahan on Höltän mukaan vaatinut paljon etukäteissuunnittelua ja työtä. Vaivannäkö on kuitenkin tarpeen, sillä Höltän mukaan taisteluleiriltä tuleva kokemus on tarpeellista.

-Harjoituksen varsinainen ydin on kaupunkijääkärijoukkueiden yhteensovittaminen, mutta samalla voimme harjoitella muun muassa eri aselajien toimintaa sekä pioneeri- ja tiedustelutoimintaa.

KVARN17-taisteluharjoitus alkaa 3.6. ja se kestää viikon. Ruotsissa pidetyn taisteluleirin jälkeen tammikuussa varusmiespalveluksen aloittaneet henkilöt kotiutuvat reserviin juhannusviikolla.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic