Uutiset Helsinki

Kaksi ja puoli kuukautta putkeen töissä, pahimpina päivinä satoja yhteydenottoja – THL:n Mika Salminen kertoo, millaista oli olla keväällä "muita höykytykseltä suojaavana kilpenä"

Koronakevät on ollut THL:n Mika Salmisen elämän kovin työjakso, jota on värittänyt voimakas julkisuuden paine. Viimeinkin kesälomalle päässyt Salminen sanoo, että henkinen helpotus tuli vasta toukokuun puolivälin tapahtumien myötä.
THL:n terveysturvallisuuslaitoksen johtaja Mika Salmisen (kuvassa oikealla) kevään uuvuttava työtaakka on ohi. Arjessa koronasta muistuttaa Salmisen mukaan tällä hetkellä se, että hän pesee kätensä yhä lähes 20 kertaa päivässä. Kuva: Mauri Ratilainen

Puheluita, sähköposteja, tekstiviestejä ja haastattelupyyntöjä lehtiin, televisioon ja radioon. Kevään kaikkein kiivaimpina päivinä tiedotusvälineiltä ja kansalaisilta tuli satoja yhteydenottoja. Ennen koronaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen...

Koronakevät on ollut THL:n Mika Salmisen elämän kovin työjakso, jota on värittänyt voimakas julkisuuden paine. Viimeinkin kesälomalle päässyt Salminen sanoo, että henkinen helpotus tuli vasta toukokuun puolivälin tapahtumien myötä.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Forssan seudun kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 15 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic