Uutiset Malahide

Kaljanjanoisella on 105 minuuttia aikaa, mutta vain jos ruokailee – Irlannin pubit avautuivat uusilla säännöillä

Irlanti salli koronahelpotuksissaan pubien avaamisen, mutta rajoitti käyntiaikaa. Kaljan kaveriksi on ostettava ruokaa.
Irlannin pubien viime maanantaisen avaamisen edellytyksenä on vähintään yhdeksän euron hintaisen aterian myyminen jokaiselle asiakkaalleen. Bex Reddin (vas.), Neil Osborne (kesk.) ja Cillian Heaney (oik.) kilistelivät tuoppeja odottaessaan ruokiaan Duffy's-pubissa Dublinin pohjoispuolella Malahidessa lauantaina. Kuva: Markus Ahonen
Irlannin pubien viime maanantaisen avaamisen edellytyksenä on vähintään yhdeksän euron hintaisen aterian myyminen jokaiselle asiakkaalleen. Bex Reddin (vas.), Neil Osborne (kesk.) ja Cillian Heaney (oik.) kilistelivät tuoppeja odottaessaan ruokiaan Duffy's-pubissa Dublinin pohjoispuolella Malahidessa lauantaina. Kuva: Markus Ahonen

Maaliskuussa janoisilla irlantilaisilla otti ohranen. Mutta ei sillä toivotulla tavalla. Tuolloin janoisilta irlantilaisilta suljettiin koronaviruspandemian takia olohuoneiden jatkeina toimivat pubit.

Viime maanantaina Guinnessiaan himoavilla koittivat jälleen onnenhetket. Maan avaamisen nopeutettu tiekarttasuunnitelma salli ruokaa myyvien pubien avaamisen. Ei kuitenkaan ilman paria sääntöä: pubissa kävijän on oluen särpimisen lisäksi tilattava vähintään yhdeksän euroa maksava ateria.

Pubikäynnille on lisäksi asetettu aikaraja. Ruoat on syötävä ja oluet kulautettava alas tunnissa ja kolmessa vartissa. Pitkiä aterioita tarjoavat pubinpitäjät saivat neuvoteltua alkuperäisen 90 minuutin takarajan varttia pidemmäksi. Sattumalta jalkapallo-ottelun mittaiseksi puoliaikoineen.

Ei mikään yllätys. Moni irlantilainen muistaa vuoden 2010 rugbyottelun. Tuolloin Limerickin kaupungin alueen pubit saivat erikoisluvan alkoholin anniskeluun ottelupäivänä, joka oli pitkäperjantai. Jopa uskonnollinen pyhä ja sen 83-vuotinen anniskelukielto väistyivät rugbyn ja alkoholin tieltä.

Osa avaamisista tehty suunniteltua aiemmin

Irlannin maaliskuussa alkanut sulkutila on ollut monitasoinen. Aluksi auki olivat vain välttämättömimmät kaupat ja apteekit. Kulkemista rajoitettiin kahden kilometrin säteelle kotoa. Asteittaisen avautumisen jälkeen kulkualueena voi olla nyt koko maa.

Koronaviruksen tukahduttaminen on sujunut niin hyvin, että maa on avautumassa ennakoitua nopeampaan tahtiin. Alun perin elokuun 10. päiväksi aiottu tiekartan viides ja viimeinen osa siirrettiin heinäkuun 20. päivään.

Samalla tiekartta supistettiin neliosaiseksi. Osa avaamisista on tehty suunniteltua aikaisemmin. Alkuperäisissä suunnitelmissa pubit olisi avattu vasta elokuussa.

12. maaliskuuta sulkeutuneet koulut ja yliopistot pysyivät kiinni lukuvuoden loppuun asti. Syyskuussa alkavia lukukausia varten kouluissa on kehotettu järjestämään oppilaille metrin turvavälit.

Matkustuskieltoa ulkomaille pohditaan tämän kuun aikana. Pääperusteluna on torjua ulkomailta matkailevien mukana leviävä viruksen toinen aalto kouluihin. Tuoreen pääministeri Micheál Martinin mukaan koululaisten oppiminen ja tulevaisuus ovat ensisijalla.

Korona näivetti matkailualan

Pubibisneksen lisäksi Irlannissa on noussut tarve kannattaa oman maan ja asuinseudun pienyrityksiä. Irlannin jättimäinen matkailuala on koronaviruksen vuoksi näivettynyt.

Viime viikkoina ilmaan on poliittisella kentällä heitelty ideaa jokaisen Irlannissa asuvan saamasta 200 euron matkailusetelistä, jonka kukin voisi käyttää kotimaanmatkailuun: majoitukseen ja ruokailuun.

Hankkeen puuhaihmiset ovat pitäneet tätä hyvänä keinona pitää matkailuala hengissä ja pelata aikaa. Satoja tuhansia ihmisiä työllistävä ala pysyisi pystyssä ennen kansainvälisten turistivirtojen palautumista.

Irlanti itse on seuraavassa ryhmässä niitä Euroopan unionin maita, joista tulevien ei tarvitsisi heinäkuun 14. päivän jälkeen jäädä Suomeen tullessa karanteeniin.

Viimeisen kahden viikon aikana maassa on ollut uusia tartuntoja 2,9 kappaletta sataatuhatta asukasta kohden. Suomen asettama raja karanteenin poiston saaville maille on kahdeksan.

Irlanti ja koronavirus

Irlannissa koronavirukseen on kuollut 1 741 ihmistä. Koronavirusdiagnoosin saaneita on tähän mennessä ollut 25 509. Heistä on parantunut 23 364.

Irlannin hoitolaitoksissa tapahtuneiden koronakuolemien osuus on ollut prosentuaalisesti yksi maailman korkeimmista.

Irlannin viisiosaisesta neliosaiseksi lyhentynyt koronavirussulun asteittainen purku alkoi 18.5. Toinen vaihe tuli voimaan 8.6. ja kolmas 29.6. Näillä näkymin viimeinen vaihe on 20.7. Osaa vaiheiden sisällöistä on virustilanteen parantuessa aikaistettu.

Viimeisen kahden viikon aikana Irlannissa on ollut uusia tartuntoja 2,9 kappaletta sataatuhatta asukasta kohden. Suomen asettama raja karanteenin poiston saaville maille on kahdeksan.

Uusimmat

Näkoislehti

10.8.2020

Fingerpori

comic