Uutiset

Kansaedustajat kohtaavat yhä enemmän vihapuhetta myös kasvotusten

 

Aggressiivinen käyttäytyminen kansanedustajia ja ministereitä kohtaan on lisääntynyt Suomessa.

Eduskunnan turvallisuusjohtajan

Jukka Savolan

mukaan kansanedustajien kohtaama vihapuhe ja uhkailu eivät ole voimistuneet vain sosiaalisessa mediassa, vaan myös elävän elämän tilanteissa.

Esimerkiksi viime syksynä keskustan kansanedustaja

Hannakaisa Heikkinen

kertoi julkisesti joutuneensa taksikuskin uhkailun kohteeksi maahanmuuttaja-asioista.

– Toreilla ja kylillä on havaittavissa, että ihmisten kynnys lausua ääneen asioita ja puhua aiempaa aggressiivisemmin on madaltunut. Tämä on ollut hyvin yleinen havaittavissa oleva trendi, Savola sanoo.

Torstaina kansanedustaja menetti henkensä Britanniassa.

Surmatun työväenpuolueen kansanedustajan

Jo Coxin

kerrottiin jo aiemmin joutuneen vihapuheen kohteeksi.

Yhtenä teon motiivina on arveltu olevan tuleva Brexit-kansanäänestys, sillä 41-vuotias Cox oli Britannian EU-jäsenyyden kannalla.

Suomessa kansallisen tason poliitikon murhalta on vältytty sitten 1920-luvun.

Kansanedustajien turvallisuustilanne on eduskunnassa jatkuvassa seurannassa, ja Savolan mukaan tilanteen vaatiessa turvallisuustoimia tehostetaan.

Esimerkiksi tilanteissa, joissa suomalaiseen kansanedustajaan on kohdistunut erityistä uhkaa.

– Me olemme päivittäin yhteyksissä turvallisuusviranomaisiin ja jos tapahtuu muutoksia, niin me reagoimme. Tällaisen yksittäisen tapauksen perusteella siihen ei ryhdytä.

Kansan parissa liikkuessa kansanedustajien turvallisuus on kuitenkin poliisin käsissä.

Savolan mukaan poliisin tehtävä on pitää huolta heidän turvallisuudestaan samalla tavoin kuin muiden kansalaisten turvallisuudesta.

– Suomessa edustajat ovat kansanedustajia, ja he hyvin pärjäävät kansan keskuudessa. Tämä luottosuhde on toiminut hyvin pitkälle, Savola sanoo.

 

Asiasanat

Uusimmat