Uutiset

Kansalaispuolue pyrkii eduskuntaan ilman Väyrystäkin

Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja Piia Kattelus korostaa, että puolueen on sopeuduttava siihen, että sen tunnetuin jäsen Paavo Väyrynen päätti sittenkin hakea vielä keskustan puheenjohtajaksi.

-Tämä voidaan kääntää voitoksi. Näen tässä myös isoa mahdollisuutta ja potentiaalia. Lopulta tässä löydetään paras mahdollinen ratkaisu, Kattelus pohtii Lännen Medialle.

Väyrynen on aiemmin kirjoittanut blogissaan, että Kansalaispuolueen kannattajat olisivat valmiita toimimaan hänen johtamansa “uuden keskustan” puitteissa.

Kattelus pitää kuitenkin selvänä, että Kansalaispuolue asettaa omia ehdokkaita eduskuntavaaleissa 2019. Hän ei usko, että Kansalaispuolue sulautuisi keskustaan, vaikka Paavo Väyrynen olisi keskustan johdossa. Näin Kansalaispuolue on tiistaina ilmoittanut.

-Iso teemamme on esimerkiksi sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäisyyden puolustaminen. Emme ole lähdössä mukaan puolueeseen, jonka linjaa pidämme Suomelle haitallisena. Kukaan ei tosin pärjää politiikassa yksin. Yhteistyötä olemme valmiita tekemään, Kattelus toteaa.

Kansalaispuolue haluaa EU:n olevan itsenäisten valtioiden liitto eli puolue kavahtaa mahdollisuutta EU:n liittovaltiokehitykselle. Kansalaispuolue korostaa keskustan tavoin alkiolaisuutta eli köyhän asiaa ei saisi unohtaa.

Kansalaispuolue voi kuitenkin olla astetta kansallismielisempi kuin keskusta ja puhuu myös “hallitun” maahanmuuttoon puolesta.

-Haluamme tarjota omaa vaihtoehtoamme vaaleissa. Omien ehdokkaiden asettaminen on ainoa vaihtoehtomme, Kattelus korostaa.

Paavo Väyrynen on aiemmin pohtinut, että hänen keräämänsä “alkiolainen allianssi” voisi kerätä kannatusta myös Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden keskuudesta.

Kansalaispuolue

Kansalaispuolue ry on perustettu helmikuussa 2016 ja se on merkitty yhdistysrekisteriin 8.3.2016. Kansalaispuolue ry on rekisteröity puolueeksi 15.12.2016.
Puheenjohtaja on Sami Kilpeläinen, joka on kainuulaissyntyinen valtiotieteen maisteri ja agronomi (MMM). Hän asuu perheensä kanssa nykyisin Vantaalla ja työskentelee hankintajohtajana yrityssektorilla.
Suomen linjaan Kansalaispuolue pyrkii vaikuttamaan erityisesti eduskuntavaalien kautta.
Kansalaispuolue toimii verkkosivujensa mukaan siten, että se voi olla mukana kokoamassa laajemminkin yhteen samanmielisiä poliittisia voimia.
Puolueen pääteemoja ovat Suomen itsenäisyyden, puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden puolustaminen.
Kansalaispuolue edellyttää Euroopan unionin kehittämistä itsenäisten valtioiden liittona. Puolue pyrkii lujittamaan pohjoismaista yhteistyötä.
Tavoitteita ovat myös köyhyyden poistaminen, koko Suomen kehittäminen, keskittävän metropolipolitiikan vastustaminen ja kestävän kehityksen edistäminen.
Lähde: Kansalaispuolue

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat