Uutiset

Käsipallolegendan poika vältti vertailun isäänsä – valitsi lajikseen jalkapallon

Jari Kurri on sanonut, että hänen nyt jo aikuiset kaksospoikansa kärsivät sukunimestään, kun he pelasivat nuorena Jokerien junioreissa jääkiekkoa. Kun selässä luki nimi Kurri, lapsi oli tahtomattaan silmätikku.

Raaseporilainen Benjamin Källman olisi voinut kokea saman kohtalon Suomen pienissä käsipallopiireissä.

Hänen isänsä Mikael Källman on lajilegenda, joka valittiin omana aktiiviaikanaan muun muassa maailman kovatasoisimman käsipallosarjan, Saksan Bundesliigan parhaaksi pelaajaksi. Ruotsinkielisellä Länsi-Uudellamaalla käsipallo on merkittävä laji, ja Mikael Källman on siellä edelleen A-luokan urheilujulkkis.

Benjamin pelasi 14–15-vuotiaaksi asti käsipalloa Karjaalla. Hän ei kokenut sukunimeään kuitenkaan taakaksi.

-Ehkä asiaa auttoi se, etten nuorena ymmärtänyt isän saavutuksia. Vasta viimeisen parin vuoden aikana olen tutustunut aiheeseen. Nyt ymmärrän, että isä teki todella kovan pelaajauran.

Benjamin Källmanin päälajiksi valikoitui kuitenkin jalkapallo. Hän kuuluu lajin suurimpiin lupauksiin Suomessa.

19-vuotias Källman on pelannut kaksi kautta Veikkausliigaa turkulaisessa FC Interissä. Päättyneellä kaudella vahva kärkipelaaja teki 11 maalia. Hän kuuluu “alaikäisenä” myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen avainpelaajiin: kuudessa pelaamassaan ottelussa Källman on tehnyt kolme maalia.

Isä on seurannut taustalta

Mikael Källman siirtyi 23-vuotiaana pelaamaan käsipalloa Saksan ammattilaiskentille. Hän arvelee, että poika lähtee ulkomaille nuorempana.

-Benjamin teki juuri kaksivuotisen jatkosopimuksen FC Interin kanssa. Hän hoitaa samalla lukion loppuun ja käy armeijan. Uskon, että sen jälkeen hän on valmis seuraavalle tasolle. Ruotsin tai Tanskan pääsarja voisi olla realistinen vaihtoehto siinä vaiheessa. Jotain yhteydenottoja sieltä on jo tullutkin.

Mikael Källman on seurannut poikansa uraa taustalta. Hän ei ole ollut esimerkiksi Benjaminin juniorijoukkueen vastuuvalmentajana käsipallossa tai jalkapallossa.

Benjamin uskoo, että isän kokemukselle ammattilaisurheilusta tulee silti vielä käyttöä.

-Urani jalkapalloilijana on siinä vaiheessa, että pian minuun alkaa kohdistua myös julkista painetta. Olen hyökkääjä ja pelaan ammattilaistasolla – maaleja pitää syntyä tai tulee sanomista. Loukkaantumiset ovat toinen uhka.

-Jos takaiskuja tulee, niin uskon, että silloin isän merkitys korostuu.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat