Uutiset

Kaupan alan ylityökielto voi vaikuttaa loppuviikosta kauppojen tarjontaan – varastotyö vaikuttaa

Palvelualojen ammattiliitto Pam aloitti maanantaina aamulla kaupan alaa koskevan ylityökiellon ja kiellon liukuman eli plussaldon kerryttämiseen. Kiellot ovat voimassa toistaiseksi.

Kielto liittyy käynnissä olevaan vääntöön alan uudesta työehtosopimuksesta. Neuvottelut uudesta sopimuksesta ovat katkenneet, koska palkoista ei ole päästy sopuun. Muuten neuvottelut ovat olleet sekä Pamin että työnantajajärjestö Kaupan liiton mukaan rakentavat.

Ylityökiellon ei pitäisi ainakaan heti näkyä asiakkaille kaupoissa, mutta loppuviikosta joitakin merkkejä voi näkyä.

-Vaikutukset ovat vielä vähän epävarmoja. Ylityökielto voi näkyä loppuviikosta kauppojen hyllyillä, jos logistiikka ei toimi kunnolla ja tavaraa ei saada kunnolla liikkeelle. Ylityökiellolla on suurin merkitys varastoissa. Pyrkimyksenä on se, että toiminta jatkuu mahdollisimman normaalina, kertoo Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala.

Lavikkala arvioi, että ongelmia voi syntyä herkästi, jos osaavaa työvoimaa ei ole kaikissa tilanteissa saatavilla.

-Omaa osaava työvoimaa arvostetaan. Vielä ei voi varmasti tietää, miten ylityökielto vaikuttaa, hän toteaa.

Pamin sopimusasiantuntija Mia Suominen kertoo, ettei asiakkailla ole syytä hätään.

-Ruokaa tulee kauppoihin. Ajan kanssa joitakin tuotteita voi puuttua kaupoista. Töitä tehdään normaalilla joutuisuudella. Toivottavasti työnantajat eivät ole järjestäneet töitä niin, että ne edellyttävät koko ajan ylitöitä. Konttoripuolella kielto ylitöihin ja liukumien kerryttämiseen voi näkyä esimerkiksi tilinpäätösten valmistelussa, Suominen pohtii.

-Haluamme neuvottelutuloksen, Suominen lisää.

Palkoista kinataan

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat neuvotelleet 11. tammikuuta 2018 alkaen kaupan alan työntekijöiden työehtosopimuksesta seuraavalle kahdelle vuodelle. Neuvottelut katkesivat perjantaina 16.2.

Kaupan liiton mukaan Pam pyytää suurempia palkankorotuksia kuin vientiteollisuus sai. Kaupan liitto sanoo olevansa valmis hyväksymään yleisen linjan mukaiset korotukset.

Pam on puolestaan viestittänyt haluavansa vain sellaisen työehtosopimuksen, joka turvaa kaupan alan työntekijöiden tulojen kehityksen edes samassa tahdissa muiden palkansaajien kanssa.

Kaupan liiton palkkatarjous ei Pamin mukaan tätä tavoitetta olisi toteuttanut. Osapuolet ovat näin etäällä toisistaan.

Lisäksi osapuolilla oli eri käsitys siitä, kuinka paljon suunnitellut muutokset työehtosopimukseen vaikuttaisivat alan kustannuksiin.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat