Uutiset

Kaupat ja kampaamot avaavat ovensa kahdeksan viikkoa kestäneen ulkonaliikkumiskiellon jälkeen Ranskassa

Britanniassa eristystoimet jatkuvat, mutta varovaisia kevennyksiä rajoitteisiin on luvassa.
Ranska alkoi keventää koronarajoitteita maanantaina kahdeksan viikkoa kestäneiden eristystoimien jälkeen. Kuva: epa08413594
Ranska alkoi keventää koronarajoitteita maanantaina kahdeksan viikkoa kestäneiden eristystoimien jälkeen. Kuva: epa08413594

Koronaviruksen takia asetettuja rajoitteita aletaan varovaisesti purkaa useissa Euroopan maissa. Ranskassa tiukkoja eristystoimia aletaan keventää tänään maanantaina. Maahan asetettiin ulkonaliikkumiskielto 17. maaliskuuta.

Kahdeksan viikon aikana ranskalaiset ovat saaneet poistua kotoa vain välttämättömille ostoksille ja töihin sekä liikkua ulkona rajoitetusti. Maanantaina kaupat ja kampaamot saavat jälleen avata ovensa ja paikalliset pääsevät poistumaan kotoa vapaammin. Maanantaina myös koulut ja päiväkodit avataan jälleen hallitusti.

Liikkumista kuitenkin rajoitetaan yhä, ja esimerkiksi yli sadan kilometrin päähän ulottuvia matkoja saa tehdä vain ammatillisista syistä, sairaanhoidollisista syistä tai hautajaisten takia. Lisäksi ihmisiä ympäri maata kehotetaan yhä etätöihin, mikäli se on mahdollista.

Osa alueista on määritelty ”punaisiksi alueiksi”, joilla pysyvät voimassa tiukemmat rajoitteet. Esimerkiksi pääkaupunki Pariisi on määritelty punaiseksi alueeksi.

Ranskan virallinen koronakuolemien määrä on maailman viidenneksi korkein. Presidentti Emmanuel Macronin hallitus päätti keventää rajoitteita sen jälkeen, kun tehohoidossa olevien potilaiden määrä laski alle puoleen huippulukemista. Huhtikuun alussa tehohoidossa oli yli 7 000 ihmistä.

Vaikka rajoitteita höllennetään, hallitus vaatii ihmisiltä varovaisuutta.

Britannia jatkaa eristystoimia

Britanniassa pääministeri Boris Johnson sanoi sunnuntaina televisiolähetyksessä, että vielä ei ole aika purkaa koronaviruksen takia asetettuja eristystoimia. Johnson kuitenkin kertoi, että rajoitteita voidaan varovaisesti alkaa keventää.

Työväenpuolueen tuore puheenjohtaja Keir Starmer sanoi, että Johnson herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi niihin vastauksia.

Johnson kertoi uudesta koronavaroitusjärjestelmästä. Hälytystaso määritellään asteikolla 1–5, ja siihen vaikuttaa tarttuvuusluku ja tartuntojen lukumäärä. Taso yksi tarkoittaa sitä, ettei tautia enää esiinny Britanniassa. Viisi on kriittisin. Alueilla, jotka luokitellaan kriittisimmiksi, hallitus voi tarvittaessa tiukentaa rajoitteita. Johnsonin mukaan Britannia on nyt tasolla neljä ja menossa kohti tasoa kolme.

Johnsonin mukaan keskiviikosta lähtien ihmiset saavat liikkua ulkona rajoittamattomasti, istua lähipuistossa nauttimassa auringosta, ajaa muihin kohteisiin ja urheilla perheenjäsentensä kanssa. Johnson kannusti etätöiden jatkamista, mikäli se on mahdollista. Hän kuitenkin kannusti niitä ihmisiä, joille etätyöskentely ei ole mahdollista, palaamaan töihin.

Tähän asti Britanniassa on saanut ulkoilla vain kerran päivässä omalla lähialueellaan. Johnson painotti, että sosiaalista välimatkaa on yhä muistettava pitää. Sääntöä rikkova voi saada sakkorangaistuksen.

Kauppojen ja koulujen avaaminen on mahdollista aikaisintaan kesäkuun alusta alkaen. Muiden julkisten paikkojen avaamista voidaan Johnsonin mukaan harkita vasta heinäkuussa.

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic