Uutiset

Kesän uusin matkailuvaltti on paikallisuus – turistit haluavat nyt kokea yöttömän yön kuten tavalliset suomalaiset

Loputon valo ja vehreys houkuttelevat kesäisin turisteja Suomeen. Ero aiempaan on se, että nyt matkailijat haluavat kokea nämä tutut asiat kuten meikäläiset.

Live like a local on kasvava trendi maailmalla ja siihen on täälläkin tartuttu innokkaasti. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että matkailijat tuodaan lähelle elävää elämää ja arkipäiväisiä kokemuksia, kertoo kansainvälisen matkailun edistämisestä vastaavan Visit Finland -yksikön johtaja Paavo Virkkunen.

Virkkusen mukaan tuotteisto on toistaiseksi vielä aika kapea, mutta ilmiön merkitys on onneksi Suomessakin ymmärretty. Tällä hetkellä paikallisia kokemuksia tuottavat yksittäiset toimijat, jotka vievät turisteja esimerkiksi pyörä- tai eräretkille luontoon. Jotkut kutsuvat koteihinsa syömään perinteistä suomalaista ruokaa.

-Moni unohtaa, että elämän yksinkertaiset pikkuasiat, jotka ovat suomalaisille itsestäänselvyyksiä, ovat maailmalla mitä suurinta luksusta.

Tällaisia itsestäänselvyyksiä ovat Virkkusen mukaan esimerkiksi Suomen puhdas luonto, juomavesi ja lähiruoka. Viime vuosina puhtauden viestiä onkin viety ahkerasti maailmalle yhdessä suomalaisen elintarvikeviennin kanssa.

Puhtauden lisäksi markkinoidaan myös yötöntä yötä, jonka perinteisin symboli on suomalainen juhannus. Vetoaako se turisteihin?

-Juhannus sinänsä on vain yksi päivä koko kesäkaudessa, ja itse asiassa juhannus on kansainväliselle matkailijalle aika tylsä, koska suomalaiset vetäytyvät mökeilleen, eikä täällä tapahdu paljon mitään. Yötön yö kestää kuitenkin pohjoisuudesta riippuen muutamasta päivästä pariin kuukauteen. Se antaa aika paljon pelivaraa tehdä tuotteistusta sillä tavalla, että pitkän valoisan jakson voi hyödyntää, Virkkunen sanoo.

Ainakaan vielä matkailijat eivät liiku suomeen pelkästään yöttömän yön takia. Ilmiötä myydään kuitenkin parhaillaan kiivaasti yhdessä esimerkiksi hyvinvointimatkailun kanssa. Virkkusen mukaan niiden avulla voidaan maalata turisteja houkutteleva kuva suomalaisesta kesäsielunmaisemasta, joka miellyttää myös vaativia ja yksilöllisiä kokemuksia kaipaavia matkailijoita.

Viime kesän perusteella työ on tuottanut tulosta: ulkomaiset kesämatkailijat käyttivät Suomessa 1,3 miljardia euroa, ja ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia. Se on selvästi muita Pohjoismaita enemmän.

Kesämatkailu

Viime vuonna ulkomaiset kesämatkailijat käyttivät Suomessa 1,3 miljardia euroa, ja ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät Suomessa 14 prosenttia. Se on selvästi muita Pohjoismaita enemmän.

Kesällä 2017 ulkomailta tehtiin Suomeen yhteensä 4,3 miljoonaa matkaa. Selvästi suurin lähtömaa oli Venäjä (37 prosenttia matkoista). Matkustuksen Venäjältä ennustetaan kasvavan tänäkin kesänä 5–10 prosenttia. Saman luokan kasvua odotetaan Japanista ja Kiinasta.

Yöpymiset Isosta-Britanniasta kasvoivat viime kesänä merkittävästi, jopa 28 prosenttia, ja suuntauksen uskotaan jatkuvan. Myös Hollannista odotetaan tälle kesälle reipasta, yli 20 prosentin kasvua. Italiasta, Saksasta ja Ranskasta kasvu on maltillista.

Suomi on maailman matkailumarkkinoilla uutuuskohde ja kasvupotentiaali on merkittävä. Kasvua pyritään aikaansaamaan lisäämällä matkustusta nimenomaan kesällä.

Ulkomaisten matkailijoiden määrän kasvu on ylittänyt globaalin 5 prosentin kasvuvauhdin moninkertaisesti. Suomi on kuitenkin edelleen selvästi muita Pohjoismaita jäljessä ja markkinaosuutemme Pohjoismaissa toteutuneista kansainvälisten matkailijoiden yöpymisistä on vain 14 prosenttia.
Lähde: Visit Finland

Asiasanat

Uusimmat