Uutiset

Keskusta tarjoaa kirkastettua maakunnan makuista ohjelmaa – Aluepolitiikan peruskaura ei yksinään riitä kannatuksen nostamiseen

Apilapuolue haluaa olla nyt kaikkien kaveri, mutta niin haluaa moni muukin. Pelkät maakuntien äänet eivät riitä suosion nostamiseen, kirjoittaa Lännen Median politiikan toimittaja Anita Simola.
Kuva: Joel Maisalmi
Kuva: Joel Maisalmi

Keskustan entinen puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) toisti usein lausumaa, jonka mukaan keskusta on kansanliike, jossa seinät ovat leveät ja katto korkealla.

Sillä hän tarkoitti, että puolueen sisälle mahtuu monenmoista kulkijaa ja ajattelijaa. Yksinkertaistaen voi sanoa, että antaa kaikkien kukkien kukkia.

Pian nähdään, onko puolueesta pari vuotta sitten eronnut Paavo Väyrynen tällainen kukkanen. Paluu keskustaan kutkuttaa. Hänen mukaansa paluuta on pyytänyt myös puheenjohtaja Katri Kulmuni.

Väyrysen mahdollisesta paluusta voi olla monta mieltä, mutta yksi on varmaa. Sipilän leveitä seiniä ja korkeata kattoa tarvitaan entistä enemmän, jos puolue aikoo sinnitellä itsensä ulos suosta.

Viimeiset mielipidemittaukset eivät ole olleet mairittelevia. Alimmillaan on käyty 10,6 prosentissa viime vuoden lopussa.

Keskustan luisulle on tarjottu usein syyksi sitä, että viime hallituskaudella kenttäväki unohdettiin. Puoluejohdolla oli niin kiire panna Suomea kuntoon, että kannattajista huolehtiminen jäi unholaan.

Nyt tätä virhettä on alettu korjata. Puolue julkaisi loppuviikosta keskusta 2030 -ohjelman, jossa sitä kuuluisaa kentän ääntä kuullaan.

Maakuntia on kierretty viime syksystä lähtien ja sisältöä ohjelmaan on sorvattu ahkerasti yhdessä. Saatujen palautteiden pohjalta on kirjoitettu vaihtoehtoja, joita nyt ruoditaan. Käytännössä kenttäväki saa ottaa kantaa omiin ehdotuksiinsa.

Puolueen verkkosivuilla saa kuka tahansa kertoa ajatuksiaan. Arvostella, ehdottaa, peukuttaa, vaikuttaa.

Lopullisesti ohjelma hyväksytään Vantaalla ensi kesäkuussa puoluekokouksessa.

Onko kotiseudun makuinen ohjelma niin tehokas, että se saa puolueen hylänneet palaamaan takaisin, ja onko ohjelmapaperi taikasana sille, miten puolueen ilme kirkastuu?

Lähiaikoina tämä temppu tuskin onnistuu.

Keskusta on tiukasti mukana hallituksessa omine kynnyskysymyksineen. Talousviisaiden arviointineuvosto moitti viikolla hallitusta siitä, että sen rahankäyttö on liian löyhää. Työllisyystavoitteiden toteuttamistakin se piti epävarmana. Pelkona on, että jo päätettyjä menolisäyksiä joudutaan perumaan. Yritä nyt sitten tällaisessa saumassa nostaa kannatusta.

Siksi keskusta on tehnyt linjauksen kymmenen vuoden päähän. Pitkälle tähtäävä sihti voi olla kentän kannalta rauhoittava. Kukaan ei voi tietää, mitkä puolueet ovat silloin hallituksessa, ja millaisin kannatusluvuin. Puoluetoimisto on pannut ison vaihteen päälle myös vaalityössä. Kuntavaalit kolkuttavat ovelle ensi vuonna. Vaalisuunnittelu on aloitettu aiemmin kuin koskaan ennen.

Tavoite on saada väkeä ehdokkaaksi vähintään saman verran kuin vuonna 2017 ja mieluiten hiukan yli. Silloin ehdokkaita oli 7 800. Nyt ehdokkaita on kasassa noin 800.

Keskustan peruskauraa ovat aluepolitiikka ja paikallisuuden vaaliminen. Ne kulkevat punaisena lankana myös ohjelmassa unohtamatta yrittäjiä ja köyhiä. Puolue lupaa olla näiden kaikkien ystävä.

Ohjelmaan maalatut teesit sopisivat monen muunkin puolueen palettiin. Kulmunin mukaan keskusta osaa yhdistää hyvät piirteet toisin kuin muut.

Yhdistely on vaikea laji. Sen eteen on tehtävä töitä, jopa ihmeitä. Samoja palikoita yhdistelevät perussuomalaiset maakunnissa ja huomattavasti paremmin tuloksin. Ja asuu siellä maakunnissa muitakin kuin vain keskustalaisia ja perussuomalaisia.

Paljon onkiinni myös siitä, millaista ilmastopolitiikkaa hallitus alkaa tehdä. Alkuviikosta hallitus kokoontuu ”ilmastolampeensa” helsinkiläisessä hotellissa. Siellä keskustellaan ja päätetään uudistuksista, jotka vievät Suomea kohti hiilineutraalisuutta. Se, miten pitkälle keskusta venyy vihervasemmiston kyydissä, vaikuttaa kannatukseen. Maalla asuvien, yksityisautoa käyttävien ääniä on nyt tarjolla.

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic