Uutiset

Kiinan tuontishokki iski teollisuuden työpaikkoihin – Kilpailu on aiheuttanut yrityksille monenlaisia seurauksia

Toimistotöissä koettiin silti myös uranousua
Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij sanoo, että tuontishokille alttiissa yrityksissä henkilöstön työllisyys ja palkkakehitys ovat yleisesti ottaen heikentyneet. Kuva: Markku Ulander
Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij sanoo, että tuontishokille alttiissa yrityksissä henkilöstön työllisyys ja palkkakehitys ovat yleisesti ottaen heikentyneet. Kuva: Markku Ulander Lehtikuva/Markku Ulander

Kiinan tavaratuonnin raju kasvu 2000-luvulla vei teollisuudesta työpaikkoja ja heikensi palkkakehitystä varsinkin kokoonpanotehtävissä. Osa toimistotyöntekijöistä pääsi kuitenkin etenemään parempipalkkaisiin tehtäviin.

Kiinan tuonti Suomeen oli vielä 2000-luvun alussa miljardin euron tuntumassa. Kiinan liittyminen Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi vuonna 2001 lisäsi tavaratuontia sellaista vauhtia, että vuonna 2007 sen arvo oli noussut jo 4,5 miljardiin.

Teollisuuden työuria on tutkinut Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Kohteena on ollut ensi vaiheessa erityisesti tekstiiliteollisuuden yrityksiä, jotka valmistivat samankaltaisia tuotteita, joita Kiina alkoi puskea markkinoille maan vientikiintiöiden asteittaisen poiston myötä.

Kilpailu on aiheuttanut monenlaisia seurauksia yrityksille. Osa joutui ahdinkoon ja jopa lopettamaan toimintansa. Jotkut ovat siirtäneet valmistusta halvan tuotannon maihin, toiset alkaneet ostaa ulkomailta edullisia raaka-aineita tai välituotteita omaa tuotantoaan varten.

Teollisuuden työpaikat ovat vähentyneet Suomessa vauhdilla. Kun Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon mukaan teollisuudessa oli työllisiä vuonna 2001 kaikkiaan 444  000, vuonna 2017 työllisten määrä oli tippunut noin 337  000 henkilöön.

Ristiriitaisia vaikutuksia

–  Tuontishokille alttiissa yrityksissä henkilöstön työllisyys ja palkkakehitys ovat yleensä ottaen heikentyneet ja pitkän aikavälin kiinnittyminen työelämään on ollut vähäisempää. Suurinta vaikutus on ollut perinteisiin suorittaviin teollisuustöihin, summaa tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij Etlasta.

Ammattiryhmien välillä näkyy kuitenkin alustavien tutkimustulosten mukaan kiinnostavia eroja. Toimistotyötä tekevillä on ollut suurempi todennäköisyys siirtyä asiantuntijatehtäviin, kun heitä verrataan toimistotyöntekijöihin Kiina-shokilta säästyneissä yrityksissä. Ryhmään kuuluu esimerkiksi joissakin asiantuntijatehtävissä kuten kirjanpidossa työskenteleviä sekä toimistotyöntekijöitä kuten sihteereitä.

–  Asiantuntijatehtäviin siirtyvillä palkkataso on noussut jopa useita prosentteja, mikä voi selittyä kipuamisella ammattihierarkiassa ylöspäin.

Tutkimuksessa ei tarkasteltu sitä, tapahtuiko uranousu samassa vai jossain toisessa yrityksessä.

–  Toisaalta aikaisemmat tutkimukseni osoittavat, että uranousu voi tapahtua henkilön vaihtaessa yritystä, mutta aika paljon siirrytään korkeapalkkaisiin tehtäviin ihan yrityksen sisälläkin.

Perinteistä teollisuustyötä tekevät siirtyvät Maczulskij’n mukaan korkeapalkkaisiin tehtäviin enemmänkin yritystä vaihtamalla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jo vuonna 2007 Kiinan tavaratuonnin arvo oli 4,5 miljardia euroa. Kuva: Jussi Nukari
Jo vuonna 2007 Kiinan tavaratuonnin arvo oli 4,5 miljardia euroa. Kuva: Jussi Nukari Lehtikuva/Jussi Nukari

Koulutus kasautuu

Opintojen jatkajiin kuului myös korkeasti koulutettuja henkilöitä, kuten johtajia, asiantuntijoita ja erityisasiantuntijoita. Perinteisen suorittavan teollisuustyön tekijät siirtyvät paljon harvemmin aikuiskoulutukseen. Maczulskij pitää tätä huolestuttavana.

–  Koulutus kasautuu Suomessa koulutetuille. Sen sijaan henkilöt, joilla on suurin vaara jäädä työttömäksi, eivät ohjaudu opintojen pariin.

Maczulskij ja hänen tutkijaparinsa, taloustieteilijä Sari Pekkala Kerr, ovat käyttäneet tutkimuksessaan Tilastokeskuksen laajaa työntekijä-työnantaja-aineistoa palkkatietoineen vuosilta 2000–2014. Tutkimus pohjautuu myös Tilastokeskuksen teollisuuden hyödykeaineistoon sekä Tullin dataan. STT

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic