Uutiset

Kiinassa koulut avautuvat vähitellen – Wuhanissa pääsee luokkaan virustestin kautta

Shanghailaisessa koulussa on lämpökamerat sisäänkäynneillä.
Guangzhoussa Kiinassa oppilaat pitivät kasvomaskeja huhtikuun lopussa. Kuva: epa08386733
Guangzhoussa Kiinassa oppilaat pitivät kasvomaskeja huhtikuun lopussa. Kuva: epa08386733

Lämpötilan mittauksia, pakolliset hengityssuojaimet ja pikkutarkka hygienia. Kouluun meno muistuttaa sairaalaan saapumista, vaikka pahin on tällä kertaa ohi koronaviruspandemiassa Kiinassa.

Shanghaissa oppilaat ovat iloisia palatessaan jälleen luokkiin kolmen kuukauden jälkeen.

– Olen niin innoissani kouluun palaamisesta. Yleensä odotamme lomia, mutta tällä kertaa lomastamme tuli niin pitkä. Kaipasimme koulua, jossa voimme nähdä ystäviämme ja opettajiamme, kertoi Reutersille Zhang Jiayi, 17.

Zhang on yksi vanhemmista oppilaista, jotka pääsivät aloittamaan koulunkäynnin tällä viikolla Shanghaissa.

Zhangin koulussa oppilaat ja henkilökunta joutuvat kulkemaan lämpökameran kautta, kun he menevät sisälle rakennukseen. Kaikkien tulee pitää kasvomaskeja, myös puhuessaan luokassa. Koulun ruokalassa korkeintaan kaksi oppilasta voi syödä yhdessä ja lasiseinät erottavat pöytiä toisistaan.

Seinillä on julisteita, joissa muistutetaan varotoimista koronaviruksen varalta.

Zhang sanoo Reutersille tottuneensa kuvatunkaltaisiin varotoimiin, koska sellaisia noudatetaan julkisilla paikoilla Shanghaissa.

Eri aikataulut eri alueilla

Kiinalaisten paluuta kouluun seurataan tarkasti eri puolilla maailmaa. Vanhemmat ponnistelevat kotiopettajan tehtävissä, mutta pelkäävät samalla uutta epidemia-aaltoa.

Kiina höllentää rajoituksia varovaisesti. Eri alueilla on eri aikataulut koulujen avaamisessa. Matalan riskin provinsseissa, kuten Qinghaissa ja Guizhoussa, koulut avasivat ovensa jo maaliskuussa.

Jättiläiskaupungeissa Shanghaissa ja Pekingissä lähiopetus on vasta alkamassa.

Myös Wuhanissa, josta koronaviruspandemia lähti liikkeelle viime vuoden lopussa, ensimmäisiä kouluja avattiin keskiviikkona. Asiasta uutisoi muun muassa Sky-tv-kanava.

Ensimmäisinä lähiopetukseen palasivat arviolta 57 000 oppilasta, joiden täytyy valmistautua yliopistojen pääsykokeisiin.

Wuhanin viranomaisten mukaan kaikkien oppilaiden ja koulun henkilökunnan jäsenten täytyy mennä virustestiin ennen kuin he voivat palata kouluun.

Metrin väli toisiin

Shanghaissa Zhang Jiayi palasi kouluun keskiviikkona.

Koulun rehtori Feng Zhigang kertoi, että oppilaiden tulee pitää hengityssuojaimia kaikkialla paitsi syödessä. Koulua desinfioidaan säännöllisesti.

– Tällaisissa paikoissa on korkea riski ristiintartunnalle. Kun oppilaat eivät ole luokissa, desinfioimme ne tiettyinä ajankohtina, Feng kertoi Reutersille.

Ruokaloissa ja kahviloissa oppilaiden tulee istua metrin päässä toisistaan. Koulu on saanut hankittua desinfiointiaineiden lisäksi suojavarusteita, kuten maskeja ja käsineitä. Shanghain hallinto on vaatinut kouluilta omia suojavarusteita.

Koulujen avaaminen voi olla tärkeää oppilaiden hyvinvoinnille. Feng kertoo, että koulun kuraattorit auttoivat oppilaita kestämään eristystä etäopetuksen aikana, mutta hänen mukaansa he eivät voineet korvata kasvokkain tapaamisia ystävien ja opettajien kanssa.

– Kaikkein tehokkainta on, kun opettajat ja oppilaat ovat yhdessä, Feng sanoi Reutersille.

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic