Uutiset

Kiistelty esitys ei etene: hallitus lopettaa alle 30-vuotiaiden määräaikaisia työsuhteita koskevien muutosten valmistelun

Hallitus on ilmoittanut lopettavansa lainvalmistelun esitykseen, jolla olisi tähdätty muuttamaan alle 30-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määräaikaista palkkaamista.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti asiasta torstaina iltapäivällä. Alun perin hallitus ilmoitti muutoksen valmistelusta kevään kehysriihessä.

Alkuperäisessä ehdotuksessa tarkoituksena oli muuttaa lainsäädäntöä niin, että alle 30-vuotiaan työttömän työnhakijan olisi voinut palkata määräaikaiseen työsuhteeseen ilman, että määräaikaisuutta tarvitsisi erikseen perustella.

Pian huhtikuisen ilmoituksen jälkeen julkisuudessa alettiin pohtia, onko ehdotus perustuslain vaatiman tasavertaisen kohtelun mukainen.

-Perustuslain ja kansainväliset velvoitteet täyttävä malli olisi ollut mahdollista tehdä, mutta se olisi ollut hyvin byrokraattinen ja sen vaikuttavuus heikko, työministeri Jari Lindström (sin.) kirjoittaa työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla julkaistussa blogikirjoituksessaan.

Hänen mukaansa mallin tarkoituksena oli saada nuoria nykyistä paremmin työelämään.

Ammattiyhdistysliike on ollut esitystä kohtaan hyvin kriittinen siitä lähtien, kun se huhtikuussa ilmoitettiin. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n hallitus esimerkiksi kokoontui viime viikolla pohtimaan, onko sen aihetta ryhtyä toimiin esitysten vuoksi.

-Varmasti jotkut iloitsevat siitä, että tämä muutos ei nyt etene, mutta minä en, Lindström kirjoittaa.

Samassa työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti lähettävänsä lausuntokierrokselle esityksen, jolla pyritään muuttamaan irtisanomissuojaa alle 20 työntekijää työllistävissä yrityksissä.

Myös tätä esitystä on ammattiyhdistysliike ilmoittanut vastustavansa.

Asiasanat

Uusimmat