Uutiset

Kokeilusta pysyvä käytäntö: UPM jatkaa sanomalehtipaperin tuotantoa Suomessa, mutta kapasiteetti vähenee roimasti

Jämsänkosken tehtaalle siirtyy sanomalehtipaperin valmistajia myös sulkeutuvasta Kaipolasta. Tämä ei kuitenkaan ollut tehtaanjohtajan mukaan ratkaisevaa tuotannon aloittamiselle.
UPM ei sittenkään lopeta sanomalehtipaperin tuotantoa Suomessa kokonaan. Tuotantokapasiteetti kuitenkin vähenee roimasti. Kuva: PETRI HUHTINEN
UPM ei sittenkään lopeta sanomalehtipaperin tuotantoa Suomessa kokonaan. Tuotantokapasiteetti kuitenkin vähenee roimasti. Kuva: PETRI HUHTINEN

Suomi ei jää ilman sanomalehtipaperin tuotantoa, vaikka UPM:n Kaipolan-tehtaan koneet pysähtyvät joulukuussa.

Yhtiö avaa sanomalehtipaperin tuotannon Jämsänkosken-tehtaallaan. Tähän käytetään päällystämättömän aikakauslehtipaperin tuotantoon suunniteltua paperikone kuutosta.

Päätöksen taustalla on lokakuussa tehty kokeilu. Torstaina UPM ilmoitti, että tuotantomahdollisuus jää nyt pysyväksi.

– Paperikone 6:lla on mahdollisuus tuottaa jatkossa myös sanomalehtipaperia, vahvistaa tehtaanjohtaja Antti Hermonen.

Kokeiluja tehtaalla ja painoissa

UPM ilmoitti elokuussa sulkevansa Kaipolan paperitehtaan, joka tuolloin oli ainoa sanomalehtipaperia Suomessa valmistava laitos.

Jämsänkoskella alkaneesta kokeilusta kerrottiin puolestaan lokakuun alussa.

Aikakauslehtipaperikoneen käyttäminen sanomalehtipaperin tuotantoon vaati koeajoja tehtaalla sekä testejä painotaloissa.

Työtä vaikeutti koronapandemia, mutta kokeilu onnistui UPM:n mukaan hyvin.

Volyymi putoaa roimasti

Sanomalehtipaperin tuotantovolyymi ei Jämsänkoskella vastaa likimainkaan Kaipolaa.

– Kaipolassa on kaksi sanomalehtikonetta. Niiden kapasiteetti on huomattavasti suurempi kuin Jämsänkosken yhden koneen, josta osa voidaan käyttää sanomalehtipaperin tuotantoon, Hermonen huomauttaa.

Käytännössä tehdas keskittyykin vastaamaan kotimaisten asiakkaiden kysyntään. Tuotantomäärä riippuu käytännössä siitä, kuinka paljon paperintoimittajan kotimaisuus kiinnostaa sanomalehtien kustantajia.

Hermonen ei ota kantaa mahdollisiin lehtien imagohyötyihin, mutta korostaa kotimaisen paperin varmaa logistiikkaa tuontipaperiin verrattuna.

”Osaamista löytyy myös Jämsänkoskelta”

Kaipolan tehdas pysähtyy joulukuussa ja työt loppuvat noin 400 henkilöltä.

Jämsänkoskelle siirtyy Kaipolasta muutamia kymmeniä työntekijöitä, ja heidän joukossaan on Hermosen mukaan myös sanomalehtipaperiosaajia.

Tämä ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa sanomalehtipaperin tuotannon aloittamiselle.

– Osaamista löytyy myös Jämsänkoskelta erittäin hyvin, tehtaanjohtaja toteaa.

Hän sanoo, että tuotevalikoiman laajennus vahvistaa lisäksi tehtaan kilpailukykyä.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

1.12.2020