Uutiset Helsinki

Kokenut ja arvovaltainen ryhmä selvittää, miten hallitus voi ratkaista rahapelituottojen vähenemisen – " Oli vaikea sanoa ei", Liikanen kertoo

Entisten ministerien ja hallituspuolueiden johdossa toimineiden poliitikkojen ryhmä alkaa selvittää, miten ratkaistaan rahapelituottojen vähenemisen ongelma. Selvitysryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu Suomen Pankin entinen pääjohtaja, valtiovarainministerinä ja Suomen EU-komissaarina toiminut Erkki Liikanen. Liikanen sanoo, että on kansalaisvelvollisuus ratkoa monia toimijoita koskevaa ongelmaa.
Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen sanoo, että hänen johtamansa työryhmä ratkoo nyt asiaa, joka on iso ja hankala monille toimijoille. Kuva: Eriika Ahopelto/Aamulehti
Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen sanoo, että hänen johtamansa työryhmä ratkoo nyt asiaa, joka on iso ja hankala monille toimijoille. Kuva: Eriika Ahopelto/Aamulehti

Hallitus toivoo arvovaltaiselta ja kokeneelta työryhmältä vaihtoehtoja, joilla rahapelien tuottojen väheneminen voidaan ratkaista. Rahapelien tuotot putoavat ensi vuonna noin 330 miljoonaa euroa. Tuoton putoamisen syynä on rahapelikoneiden vähentäminen kaupoista pelihaittojen torjumiseksi sekä pelikoneiden sulkeminen koronaviruksen takia.

Hallitus on linjannut, että vuodelle 2020 tuoton aleneminen kompensoidaan täysimääräisesti edunsaajille, jotka ovat satoja yleishyödyllisiä toimijoita. Valtion kassa ei kuitenkaan ole automaattinen ratkaisu ongelmaan vuodesta toiseen.

Avustusten jaosta päättävät opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja valtiovarainministeriö ovat asettaneet selvitysryhmän, jonka puheenjohtajaksi on kutsuttu Suomen Pankin entinen pääjohtaja, valtiovarainministerinä ja Suomen EU-komissaarina toiminut Erkki Liikanen. Hän on toiminut myös Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana.

Muita jäseniä ovat eri ministereinä toimineet ja nykyisiä hallituspuolueita edustavat Liisa Hyssälä, Kalevi Kivistö, Osmo Soininvaara ja Ulla-Maj Wideroos.

– Pidettiin tärkeänä, että saataisiin hallituksen työn tueksi kokeneita yhteiskuntaa ja myös kansalaisyhteiskuntaa ymmärtäviä voimia, joiden näkemyksellisyydestä ja historian ymmärryksestä on apua, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) perustelee työryhmän nimeämistä.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo toivovansa, että ryhmä pohtisi eri vaihtoehtoja sille, miten tilanne ratkaistaan. Kuva: Arttu Laitala
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo toivovansa, että ryhmä pohtisi eri vaihtoehtoja sille, miten tilanne ratkaistaan. Kuva: Arttu Laitala

Saarikko sanoo toivovansa, että ryhmä pohtisi eri vaihtoehtoja sille, miten tilanne ratkaistaan.

– Kaikki tietävät, että jotakin pitää tehdä. Veikkauksen tuloutus ei ole loppumassa, mutta siihen on syntymässä merkittävä lovi. Pinnan alla kupliva seikka on se, että Veikkauksen tuloutuksen tausta pelitoiminnassa aiheuttaa edunsaajissa mietintää. Vähenevä tuloutus ja edunsaajien suhde Veikkaukseen rahan lähteenä on kuplinut pitkään.

Saarikko painottaa, että hallitusohjelmassa on kirjaus Veikkauksen pelimonopolin säilyttämisestä, joten ryhmän tehtävänä ei ole pohtia pelimonopolin toimintaa, koska siihen hallituksella on jo kanta.

On pohdittava järjestöjen tärkeintä tehtävää

Saarikko muistuttaa, että Veikkauksen tuloutuksen summat ovat olleet voimakkaan kasvavia 2010 luvulla. Viime vuosina edunsaajille on jaettu vuosittain noin miljardi euroa.

– Toiminta, jota on rahoitettu, on voinut kasvaa. Edunsaajien kenttä ja toiminnan muodot ovat laajentuneet. Nyt pitää pohtia hallituksen tueksi, mikä on oleellista ja mikä on välttämätöntä. Ei niin, että onko nuorisotyö vai kulttuuri vai sote-järjestöt tärkeimpiä, vaan mikä niiden sisällä on tärkeintä.

Liikanen vastasi kyllä kahteen kysymykseen

Työryhmän puheenjohtaja Erkki Liikanen kertoo, että hänelle esitettiin kaksi kysymystä, joihin pyydettiin vastaus.

– Oletko valmis täyttämään kansalaisvelvollisuutesi ja onko joululomaa vapaana. Vastasin kyllä ja tässä ollaan, Liikanen kertoo.

Hän sanoo olevansa tyytyväinen, että kokeneita ja arvostelukykyisiä ihmisiä lähti ryhmän työhön mukaan.

– Tämä on hankala ja iso asia monille toimijoille. Teemme nyt rauhassa töitä, en halua asiaa vielä arvioida enempää. Tehtävä on sellainen, että kun kutsu kävi, niin oli vaikea sanoa ei.

Uusimmat

Fingerpori

comic