Uutiset

Kokoomuksen Sarkomaan yllättävä avaus: asiakassetelipykälä selkeytettävä ennen lausuntokierrosta

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa hämmentää sote-sopua yllättävällä ehdotuksella. Sarkomaa kirjoittaa blogissaan, että valinnanvapauslakiluonnoksen asiakassetelipykälää on syytä selkeyttää vielä ennen lausuntokierrosta perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) johdolla.

Hänen mukaansa hallitus on yksimielinen tavoitteesta, mutta pykälän muotoilu on herättänyt runsaasti väärinymmärrystä ja huolta.

-Lausuntokierrokselle ei pidä laittaa lakiluonnosta, jonka tulkinta ei ole hallitusryhmissä yksimielinen. Isoa uudistusta on vietävä eteenpäin yhteisvoimin.

Sarkomaa sanoo Lännen Medialle, että kokoomuksella ja keskustalla on hyvin yhteinen näkemys valinnanvapaudesta. Keskustan ryhmä on kuitenkin ollut huolissaan päivystyksestä ja erikoissairaanhoidon kokonaisuudesta. Sarkomaa painottaa, että kenenkään tarkoitus ei ole vaurioittaa kansainvälisesti laadukasta erikoissairaanhoitoa.

-Pitäisin viisaana, että sote-ministeri Saarikon johdolla vielä katsottaisiin muutamaa momenttia, jotta kaikki hallitusryhmät tulkitsisivat niitä yhdensuuntaisesti. Saarikko tuntee varmasti oman keskustan ryhmän mietteet.

Sarkomaan mukaan kysymyksessä on vain loppupuristus isosta valinnanvapauskokonaisuudesta. Hän ei usko, että asiakassetelipykälän selkeyttäminen viivästyttäisi valinnanvapauslakiluonnoksen lähtemistä lausuntokierrokselle.

-Sehän on luvattu marraskuussa sinne ja vielä ei ole marraskuun loppu. Olemme hyvin aikataulussa.

Keskustalaiset eivät innostu ehdotuksesta

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ei innostu Sarkomaan ehdotuksesta. Hänen mukaansa eduskuntaryhmät ovat hyväksyneet valinnanvapausluonnoksen lähettämisen lausuntokierrokselle nykyisessä muodossaan ja lausuntokierros alkaa pian.

-Ehkä olisi järkevämpää kuunnella asiantuntijoiden näkemykset lausuntokierroksella ja katsoa mahdolliset muutostarpeet sitten. Pitää kysyä, puhuuko Sarkomaa tässä koko kokoomuksen suulla vai onko tämä hänen yksityisajatteluaan, Kaikkonen pohtii.

Keskustan kansanedustaja Hanna-Kaisa Heikkinen iloitsee siitä, että myös kokoomuksessa on halukkuutta valinnanvapauslain muokkaamiseen.

-Kokoomus halusi laajentaa asiakassetelin käyttöä erikoissairaanhoitoon, jota perustusvaliokunta ei ainakaan siihen suuntaan mitenkään linjannut. Se muuttui syksyllä toisin kuin oli sovittu.

Heikkisen mukaan muutokset lakiluonnokseen pitää kuitenkin tehdä vasta lausuntokierroksen jälkeen. Hallituspuolueilla on silloin enemmän mahdollisuuksia muokata asiakassetelipykälää, kun he ovat kuulleet asiantuntijoiden ja kentän palautteen.

-Sari Sarkomaa on varmasti hyvin tietoinen tästä aikataulusta. Se on ollut kaikkien tiedossa jo kuukausia. Lakiluonnos on valmis lähtemään lausuntokierrokselle, eikä se valinnanvapauspykälä sieltä mihinkään karkaa, Heikkinen sanoo.

Asiasanat

Uusimmat