Uutiset

Kolumni: Matkailijat rakastavat mutkatonta ja helppoa Barcelonaa – terroristi iski turismin sydämeen

Barcelonan terrori-iskut tapahtuivat kolme vuotta sen jälkeen, kun Islamilainen valtio -terroristijärjestö eli Isis kehotti internetissä julkaisemassaan videossa tappamaan ihmisiä ajamalla autolla väkijoukkoon.

Samalla tekniikalla toteutettiin Nizzan, Tukholman, Lontoon ja Berliinin iskut. Nyt low cost -terrorismi onnistui vihdoin iskemään myös Espanjan suosituimpaan matkakohteeseen Barcelonaan.

Pakettiautoisku ei olisi voinut tapahtua pahemmassa paikassa: kaupungin sydämessä sijaitseva kävelykatu La Rambla on erityisesti turistien suosiossa. Matkailijat rakastavat syystäkin Barcelonaa sen rentouden ja helppouden, kauneuden ja luovuuden takia. Barcelona on myös varsin turvallinen kaupunki.

On selvää, että elokuussa vilkkaimpaan loma-aikaan tehdyllä iskulla haluttiin surmata mahdollisimman monia ihmisiä.

Nyt Espanjassa keskustellaan siitä, olisiko iskuihin voitu varautua. Miksi La Ramblalle ei ollut laitettu betoniporsaita tai muita kulkuesteitä, joita käytetään jo muissa Euroopan suurkaupungeissa?

Muulla tavoin iskua tuskin olisi voitu estää. Kuka tahansa voi vuokrata pakettiautoon ja ajaa sillä kaupungin keskustaan.

 

Vaikka Isis otti iskun nimiinsä, tekijöillä ei välttämättä ole kiinteää yhteyttä terrorijärjestöön, vaan järjestö on voinut toimia ainoastaan inspiraationa.

Suurin osa Eurooppaan iskeneistä terroristeista on ollut paitsi iskun kohteeksi joutuneen maan kansalaisia, myös niin sanottuja yksinäisiä susia, joilla ei ole ollut vahvoja siteitä Isisiin.

Juuri se tekee tämäntapaisista iskuista vaikeita estää.

Barcelonan iskijöiden kohdalla kyse on todennäköisesti jonkinlaisesta järjestäytymisestä, mutta terroristien taustoja ei vielä tunneta.

 

Espanja on toistaiseksi säästynyt viimeaikaisilta Eurooppaa koetelleilta verisiltä iskuilta. Viimeksi maassa tehtiin terrori-isku vuonna 2004 Madridissa. Lähijuniin tehdyissä pommi-iskuissa menehtyi 191 ihmistä ja loukkaantui yli 2000.

Sen jälkeen Espanja on ollut Euroopan mallimaa terrorismin torjunnassa. Maan turvallisuuspalvelu on onnistunut estämään lukuisia viime vuosina suunniteltuja iskuja.

Nyt terroristit vetivät pidemmän korren.

Vielä kymmenen vuotta sitten turistit eivät olleet terroristien maalitauluina. Nykyään terroristien taktiikkana on tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä milloin tahansa ja missä tahansa.

Olisi helppo julistaa, että nämä terroristit on tuhottava kerralla ja kokonaan. Vaikeampaa on niin tehdä, sillä nämä terroristit eivät ole yhdessä tietyssä paikassa vaan keskellämme.

 

Asiasanat

Uusimmat