Uutiset

Kolumni: Vieläkö Suomi on Euroopan unionin jäsenvaltio?

Kuva: Matti Taipale
Kuva: Matti Taipale

Tietenkin on. Eduskuntavaalien alla ei vain siltä näytä. Tuntuu kuin Suomi olisi vetäytynyt Euroopan unionista hissun kissun, sanonut piun paun ja lähtenyt tästä pelistä pois.

Lähes viidennes Suomen lainsäädännöstä on EU-sidonnaista. Heinäkuun alusta alkaen Suomi on kuuden poliittisesti kuuman kuukauden ajan EU:n puheenjohtajamaa. Suomen ylivoimaisesti tärkein kansainvälinen sidosryhmä on EU. Suomi on perheen jäsen.

Silti EU on vaaliteemana arvottomampi kuin lauantaimakkaran arvonlisävero. Siitä ei paasata torien vaalikojuilla. Se ohitetaan tenteissä, haastatteluissa ja keskusteluissa. Vaalikoneissa unioniin liittyvien kysymysten määrä on lähes nolla.

Esimerkiksi Ylen, Alma Median ja Helsingin Sanomien koneiden yhteensä 85 kysymyksestä vain kaksi sivuaa Euroopan unionia. Enemmän painoarvoa saavat kolmas sukupuoli ja alle 18-vuotiaiden sukupuolen korjaaminen.

Eurovaalit järjestetään 26. toukokuuta. Poliittista agendavaltaa omaavat tahot ovat saattaneet tietoisesti tai tiedostamatta järkeillä, että eurooppalaisten puheenvuorojen aika koittaa vasta niiden vaalien alla.

Se on väärää järkeilyä. Mepit eivät päätä Suomen Eurooppa-politiikasta (jota ei sivumennen sanoen ole). He eivät päätä myöskään Suomeen ulkosuhteisiin ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä isoista asioista. Nekin on unohdettu eduskuntavaaliteemoina, ikään kuin semmoiset askareet olisi ulkoistettu Mäntyniemen isännälle.

Ylintä päätöksentekovaltaa Suomessa käyttää eduskunta, joka valitaan 14. huhtikuuta. Ylin toimeenpanovalta on puolestaan hallituksella, jonka kokoonpano noudattaa eduskuntavaalien tulosta – tai ainakin sen pitäisi noudattaa.

Jos 2010-luvun pääministereiltä tai muilta ministereiltä kysytään, todennäköisesti kaikki siunailevat Keski-Euroopan kristallikruunujen alla vietetyn ajan määrää.

Niillä kinkereillä ei ole Suomen edun kannalta lainkaan yhdentekevää, osaavatko johtavat poliitikkomme lobata, verkostoitua ja luoda suhteita vierailla kielillä.

Vähintä, mitä esimerkiksi tulevalta pääministeriltä voi odottaa, on erinomainen puhutun englannin taito. Saksaa, ranskaa ja ruotsia olisi hyvä osata ainakin rupatella.

Vaikeinta on huumori, tuumasi pitkiä aikoja Yhdysvalloissa viettänyt kaveri. Hän puhuu sujuvaa englantia, mutta sanoi, että vieraalla kielellä on vaikeaa olla hauska. Pienten verbaalisten nyanssien taju ja nopean läpänheiton taito puuttuvat. Niiden avulla läheisiä kumppanuussuhteita kuitenkin luodaan.

Jos runoilija Jarkko Laine kysyi 50 vuotta sitten, miten Kekkoselta käy rock’n’roll, nyt pitää kysyä, miten Rinteeltä, Orpolta, Sipilältä ja muulta konkkaronkalta käy chitter-chatter.

Uusimmat