Uutiset

Kommentti: Hoivakotikuolemien taustatekijöiden selvittäminen perusteltua – tapahtunutta ei saa perutuksi, mutta virheistä voidaan oppia

Hoivakotikuolemien tutkinnalla ei pelasteta menetettyjä ihmishenkiä, mutta sillä voidaan saada oppia turvallisuuden kehittämisessä. Potilasturvallisuudesta huolehtimisessa avainasemassa ovat hyvien käytänteiden lisäksi riittävät resurssit, kirjoittaa Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell.
Suojaus petti Kiuruvedellä keväällä. Koronaviruksen pääsy hoivakotiin johti 12 asukkaan kuolemaan. Kuva: Arttu Laitala
Suojaus petti Kiuruvedellä keväällä. Koronaviruksen pääsy hoivakotiin johti 12 asukkaan kuolemaan. Kuva: Arttu Laitala

Lännen Median keskiviikkoinen uutinen Kiuruveden hoivakodissa sattuneiden koronakuolemien poliisitutkinnasta aiheutti jälkipuinnin siitä, onko kuolemiin voinut osaltaan vaikuttaa taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Tutkinnanjohtajan haastatteluun perustuneessa jutussa kerrottiin poliisin selvittävän myös sitä, pääsikö koronavirus leviämään Kiuruveden hoivakodissa keväällä taloudellisen hyödyn tavoitteluun liittyvien laiminlyöntien takia.

– Mikäli yritystoiminnassa eli tässä tapauksessa asumispalveluyksikön liiketoiminnassa tavoitellaan taloudellista hyötyä, se voi äärimmillään johtaa hoidollisiin tai muihin laiminlyönteihin, jotka voivat taas johtaa ihmisten sairastumiseen tai kuolemaan, tutkinnanjohtaja muotoili.

Jutussa kerrottiin, että epäiltyinä rikosnimikkeinä on useita kuolemantuottamuksia, vamman tuottamuksia ja vaaran aiheuttamisia. Lisäksi poliisi tutkii työturvallisuusrikosta, väärän todistuksen antamista viranomaiselle ja virkavelvollisuuden rikkomista, ei siis varsinaisia talousrikoksia. Kyse on siitä, ovatko taloudelliset seikat voineet olla taustasyynä tapahtuneisiin laiminlyönteihin.

Millä lailla mahdollinen taloudellinen hyöty voisi vaikuttaa hoivakotien tai sairaaloiden potilasturvallisuuteen? Kukaan tuskin väittää, että kyse olisi siitä, että potilaskuolemat itsessään toisivat taloudellista tai muutakaan hyötyä.

Kytkentä voi sen sijaan tulla esimerkiksi hoidon resursoinnin kautta: onko hoitajia ja muuta henkilökuntaa tarpeeksi pitämään huolen potilasturvallisuudesta? Ja jos ei, voiko siihen vaikuttaa pyrkimys kulukuriin? Tämän selvittäminen on perusteltua, vaikka tutkinnanjohtaja keskiviikkona muun muassa STT:n jutussa totesi, ettei taloudellinen hyöty ole tutkinnan pääosassa.

Hoivakotipalveluja tuottavan Attendon toimitusjohtaja kiisti Lännen Median jutussa, että yritys olisi voinut saada taloudellista hyötyä Kiuruveden tapahtumiin liittyen. Hän korosti pitävänsä tärkeänä asian perusteellista selvittämistä.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tapahtunutta ei saa perutuksi, mutta mahdollisista virheistä voidaan ottaa oppia.

Uusimmat

Näkoislehti

25.11.2020

Fingerpori

comic