Uutiset

Kommentti: Kuntatyönantajan ehdokkaat valtakunnansovittelijaksi eivät kelvanneet Elinkeinoelämän keskusliitolle ja SAK:lle

Valtakunnansovittelijaksi työmarkkinajärjestöjen yhteisenä ehdokkaana nouseva Kirkon työmarkkinalaitoksen johtaja Vuokko Piekkala ei ollut alun perin työnantajaleirin yhteinen valinta.

Lännen Median tietojen mukaan Kuntatyönantaja ehdotti ratkaisuvaiheessa paikalle kahta neuvottelupäällikköään, Sari Ojasta ja Henrika Nybondas-Kangasta. He eivät kuitenkaan saaneet työmarkkinakeskusjärjestöjen ylimmän johdon kokouksessa maanantai-iltana riittävästi tukea.

EK päätyi esittämään Piekkalaa, koska valtakunnansovittelijan paikkaa ei tiettävästi haluttu antaa kuntapuolelta tulevalle. SAK:ssa tuettiin EK:n ehdokasta, koska valtakunnansovittelijan toimiston asiakkaina ovat useimmiten EK:n eivätkä kuntasektorin työnantajat.

EK olisi mieluiten nähnyt uutena valtakunnansovittelijana Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajan paikalta irtisanoutuneen Eeva-Liisa Inkeroisen. Se, että hän olisi vaihtanut paikkaa valtakunnansovittelijan tehtävät jättäneen Minna Helteen kanssa, olisi kuitenkin näyttänyt Helteen työpaikan vaihdoksesta syntyneen kuhun jälkeen liian pahalta suhmuroinnilta.

Siksi työmarkkinajohtajat päättivät lopulta panna kirkon keskelle kylää ja ehdottaa yksimielisesti valtakunnansovittelijaksi Vuokko Piekkalaa.

Nimityksen tekee valtioneuvosto sen jälkeen, kun paikka on laitettu hakuun ja Piekkala jättänyt hakemuksensa. Työmarkkinajärjestöjen esityksestä ei ole ollut aiemmin tapana poiketa, vaikka nyt sitäkin on vaadittu valtakunnansovittelijan uskottavuuden palauttamiseksi.

aki.taponen@lannenmedia.fi

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja

Asiasanat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic