Uutiset

Koronan suojavarusteiden tilanne kohtalainen, takeista yhä pulaa

Viranomaiset muistuttavat, että vapaa-ajan matkustamista edes Suomen sisällä ei vieläkään suositella.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö kertoivat uusimmista Suomen koronatiedoista torstaina aamupäivällä. Kuva: Arttu Laitala
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö kertoivat uusimmista Suomen koronatiedoista torstaina aamupäivällä. Kuva: Arttu Laitala

Koronaviruksen leviämistä torjuvien suojavarusteiden tilanne Suomessa on sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan kohtalainen.

Hyväksi tilannetta ei Varhilan mukaan voi kutsua.

– Suojatakeista on edelleen pulaa, hän totesi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Suomessa varaudutaan koronaviruksen mahdolliseen toiseen tulemiseen syksyllä.

– Olemme tehneet Huoltovarmuuskeskukselle pyynnön hankkia varastoon 100 miljoonalla eurolla suojavarusteita.

Suojavarusteiden määrissä puhutaan isoista luvuista.

Jos kaikissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaskohtaamisissa käytettäisiin esimerkiksi hengityssuojaimia, niitä tarvittaisiin Varhilan mukaan noin 2,5 miljoonaa kappaletta päivässä.

Suomessa on kahdeksan sairaanhoitopiiriä, joissa ei ole ollut viikkoon uusia koronahavaintoja.

Koronarajoitusten alueellinen purkaminen on Varhilan mielestä mahdollista.

– Pitää kuitenkin olla hyvin tarkkana, mitä vaikutuksia sillä on tautitilanteeseen ja sen kehittymiseen.

Toisaalta on huolehdittava jatkuvasti myös kansalaisten oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta.

– Rajoitusten välttämättömyyttä joudutaan koko ajan harkitsemaan.

Matkustamista kannattaa miettiä kaksi kertaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen tähdentää, että tilanne koronaepidemian suhteen ei ole ohi, vaikka epidemia on jatkunut hidastumistaan.

– Kun nyt tehdään kesäsuunnitelmia, ulkomaille matkustamista kannattaa miettiä kaksi kertaa.

Vahva suositus Kirsi Varhilan mukaan on, että toistaiseksi myös kotimaan vapaa-ajan matkailua vältettäisiin.

Salmisen mukaan Suomessakin täytyy varautua, että jo kesällä koronatilanteessa voi tulla takaiskuja.

Viruksen toiseen aaltoon THL:ssä varaudutaan joskus syksyllä tai syystalvella.

– Riski toiseen aaltoon on olemassa. Terveydenhuollon kapasiteetti täytyy olla olemassa, jos tarve kasvaa, Salminen sanoo.

Korona iskee keuhkoihin

Myös sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtajan Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan riski vakavaan sairastumiseen on yhä olemassa.

– Koronan tehohoitojaksojen perusteella virus on etenkin keuhkoja ja keuhkojen kaasujen vaihtoa vahingoittava, hän kertoo hoitotietojen perusteella.

Koronan tehohoitojaksoista 13 prosenttia on päättynyt potilaan menehtymiseen.

Viime päivinä on keskusteltu koronaviruksen leviämispotentiaalista ilmateitse. THL:n Salmisen mukaan riski ei nykytutkimusten perusteella näytä samanlaiselta kuin esimerkiksi tuhkarokossa.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic