Uutiset

Koronapandemia aiheuttaa ahdinkoa lukuisille tytöille maailmassa – väkivalta ja hyväksikäyttö lisääntyvät kriisin aikana

Kaikkialla maailmassa kamppaillaan terveyskriisin päihittämiseksi. Pandemia vaikeuttaa monien lasten elämää ympäri maailmaa. Rajoitteet sulkevat monet perheet neljän seinän sisälle, mutta koti ei ole kaikille lapsille turvallisin paikka.
Kaksi tyttöä pyöräili korona-aiheisen muraalin edustalla Pohjois-Makedonian Skopjessa toukokuussa. Koronapandemia vaikuttaa monin tavoin lasten elämään eri puolilla maapalloa. Kuva: epa08411674
Kaksi tyttöä pyöräili korona-aiheisen muraalin edustalla Pohjois-Makedonian Skopjessa toukokuussa. Koronapandemia vaikuttaa monin tavoin lasten elämään eri puolilla maapalloa. Kuva: epa08411674

Epävarmuus tulevasta sekä huoli perheen terveydestä ja taloudesta, nämä asiat painavat 20-vuotiaan yhdysvaltalaisen Fatiman mieltä. Fatima kertoo ajatuksiaan lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin tuoreessa raportissa. Yhdysvalloissa on kirjattu enemmän koronavirustartuntoja ja covid-19-taudin...

Kaikkialla maailmassa kamppaillaan terveyskriisin päihittämiseksi. Pandemia vaikeuttaa monien lasten elämää ympäri maailmaa. Rajoitteet sulkevat monet perheet neljän seinän sisälle, mutta koti ei ole kaikille lapsille turvallisin paikka.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Forssan seudun kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 15 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic