Uutiset

Koronarokotukset voivat alkaa Suomessa jo heti joulun jälkeen – STM: Pieni erä rokotteita saapuu maahan joulunpyhinä

Erän tarkkaa kokoa ei kuitenkaan vielä tiedetä.
Suomeen ensiksi saapuva erä koostuu Pfizerin ja Biontechin rokotteesta. Kuva: Paul Bersebach
Suomeen ensiksi saapuva erä koostuu Pfizerin ja Biontechin rokotteesta. Kuva: Paul Bersebach

Suomessa saatetaan antaa ensimmäiset koronarokotukset heti joulun jälkeen, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

Sen mukaan maahan saapuu pieni erä Pfizerin ja Biontechin rokotetta jo joulunpyhinä. Erän tarkkaa kokoa ei kuitenkaan vielä tiedetä.

– Suomi tavoittelee rokotusten aloitusta EU-maiden rintamassa 27.12, mikäli myyntiluvat ja toimitukset ovat kunnossa, ministeriö kertoo tiedotteessaan.

EU-alueella ei ole rokotteille vielä myyntilupaa. Asiasta päättää Euroopan komissio, joka kuulee Euroopan lääkevirasto EMA:n tieteellistä arviota rokotteen hyödyistä ja mahdollisista haitoista.

EMA:n päätösta odotetaan ensi maanantaina.

Suomessa rokotetaan ensimmäiseksi muun muassa terveydenhuollon työntekijöitä ja yli 80-vuotiaita.

Rokotukset Pfizerin ja Biontechin valmisteella on aloitettu jo viime viikolla Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Myös toinen, Modernan kehittämä rokote, on saamassa myyntiluvan Yhdysvalloissa.

Uusimmat

Fingerpori

comic