Uutiset

Koronavirus lisää uhkaa sopimuksettomasta brexitistä – Boris Johnson ei taivu lisäaikaan, vaikka virus hidastaa neuvotteluja

Sekä EU:n että Britannian brexit-neuvottelijat ovat sairastaneet koronavirusta. Britannian pääministeri Boris Johnson palasi sairauslomalta töihin.
Boris Johnson piti puhetta virka-asuntonsa edessä maanantaina. Hän joutui koronaviruksen vuoksi sairaalaan kuun alussa ja ollut sairauslomalla viime viikot. Kuva: epa08386107
Boris Johnson piti puhetta virka-asuntonsa edessä maanantaina. Hän joutui koronaviruksen vuoksi sairaalaan kuun alussa ja ollut sairauslomalla viime viikot. Kuva: epa08386107

Koronaviruspandemia lisää riskiä siitä, että Britannia lähtee Euroopan unionista siirtymäkauden päätteeksi ilman kauppasopimusta unionin kanssa.

Pandemia on sotkenut neuvottelujen aikataulun, eivätkä osapuolet ole päässeet istumaan neuvottelupöytien ääreen. EU:n pääneuvottelija Michel Barnier on sairastanut koronaviruksen, myös Britannian pääneuvottelijalla David Frostilla on todettu koronavirukseen viittaavia oireita ja hän on ollut karanteenissa. Britannian pääministerin Boris Johnsonin virus laittoi pois pelistä viikoiksi ja vei jopa teho-osastolle.

Koronaviruspandemia on iskenyt Britanniaan niin rajusti, että hallitus on joutunut käyttämään kaiken tarmonsa sen torjumiseen ja brexit on jäänyt taustalle etenemään.

AIkataulu oli jo valmiiksi tiukka

Neuvotteluilla on kiire, koska siirtymäaika päättyy tämän vuoden lopussa. Aikataulua pidettiin tiukkana jo ennen pandemiaa, mutta Britannia halusi edetä nopeasti.

Britannia voi kesäkuun loppuun mennessä hakea jatkoa siirtymäajalle, mutta maan hallitus pääministeri Johnsonin johdolla kieltäytyy tekemästä sitä.

Johnson vetoaa siihen, että EU-eron aikataulu on kirjattu Britannian säätämään brexit-lainsäädäntöön, joka kieltää lisäajan hakemisen, eikä sitä voida muuttaa.

Lakia voisi muuttaa sama parlamentti, joka sen hyväksyikin, mutta hallitus ei ole halunnut tuoda parlamenttiin esitystä, joka mahdollistaisi tämän.

Johnsonin konservatiivihallituksella on brittiparlamentissa 80 paikan enemmistö. Jos hallitus haluaisi pidentää siirtymäaikaa, laki menisi läpi.

Britannia myöntää hitaan etenemisen

Britannialla ja EU:lla on sovittuna enää kaksi neuvottelukierrosta ennen kuin Britannian täytyy tehdä päätös lisäajan hakemisesta.

Britannia on kuvaillut neuvottelujen kahta ensimmäistä kierrosta rakentaviksi, mutta sanonut myös, että osapuolet ovat edenneet kohti sopimusta hitaasti.

– Britannia ei voi asettaa neuvotteluille näin tiukkaa aikataulua ja samaan aikaan jättää etenemättä tietyissä asioissa, jotka ovat EU:lle tärkeitä, sanoi EU:n pääneuvottelija Barnier lehdistötilaisuudessa perjantaina.

Britannian mukaan osapuolten välillä on merkittäviä periaatteellisia eroja, ja EU esittää Britannialle vaatimuksia, joita se ei ole esittänyt muille kauppakumppaneille. EU puolestaan on sanonut, että Britannian maantieteellinen sijainti ja olemassa olevat läheiset suhteet Eurooppaan tekevät siitä poikkeustapauksen.

Neuvottelut kalastuksesta eivät ole edenneet

Euroopan unionin puolesta neuvotteleva komissio lähetti maaliskuussa 350-sivuisen tekstin Britanniaan. Dokumentissa käytiin läpi EU:n kantoja osapuolten väliseen suhteeseen.

Barnierin mukaan Britannia on lähettänyt takaisin omia dokumenttejaan vain joiltakin osa-alueilta, mikä ei miellytä unionia.

– Meidän täytyy edistyä kaikissa kysymyksissä rinnakkain ja löytää ratkaisuja vaikeimpiin aiheisiin, Barnier sanoi perjantaina.

Barnierin mukaan EU on erityisen pettynyt etenemiseen neljässä kysymyksessä. EU on vaatinut takeita tasapuolisuudesta esimerkiksi verotuksessa ja valtiontuissa. Britannia sanoo, ettei EU:n muissa kauppasopimuksissa ole vaatimuksia.

Lisäksi neuvotteluissa on ollut tulevan suhteen hallinnointiin liittyviä ongelmia. EU haluaa siihen yhteisen, kaikki alat kattavan kehikon, Britannia haluaa erillissopimuksia. EU ei ole myöskään saanut takeita perusoikeuksien toteutumisesta, ja Britannia on vaatinut tietyistä nykyisistä standardeista luopumista esimerkiksi tietosuojaan liittyen. Barnierin mukaan tämä on vaikeuttanut turvallisuusyhteistyötä.

Myöskään neuvottelut kalastuksesta eivät ole edenneet merkittävästi.

– EU ei suostu mihinkään taloudelliseen kumppanuuteen, joka ei sisällä tasapainoista, kestävää ja pitkän tähtäimen ratkaisua kalastukseen, Barnier sanoo.

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic