Uutiset

Kotihoidon asiakas saa järjestää turvapuhelimensa itse

SAIJA PENNANEN

FORSSAN LEHTI

SOMERO Turvapuhelinpalvelujen järjestäminen on
jäämässä Somerolla kotihoidon asiakkaiden omalle kontolle. Kaupunki on
yrittänyt löytää ratkaisun kilpailutuksen kautta jo yli vuoden ajan.
Kilpailutuksessa ei kuitenkaan onnistunut sen paremmin kaupunki kuin
Kuntahankinnat Oy:kään.

Perusturvajohtaja Taru Nordlund vakuuttaa
kotihoidon työntekijöiden tiedottavan ja neuvovan asiakkaita uudessa
tilanteessa. Varsinainen sopimuksen teko turvapuhelinpalveluista jää kuitenkin
asiakkaalle. Turvapuhelimia löytyy Somerolta noin 150.
Muutos tulee
nostamaan turvapuhelinpalvelun kustannuksia. Nordlundin tietojen mukaan palvelu
tulee maksamaan noin 55 euroa kuukaudessa.

Turvapuhelinlaitteista ja hälytysvalvonnasta on vastannut
tähän saakka Mainio Vire Oy. Jos hälytys on aktivoitunut varsinaiseksi
käynniksi, on kotihoito vastannut tämän vuoden ajan virka-ajan lisäksi myös
iltayhdeksään saakka.

Yöaikaiset käynnit on hoitanut sairaankuljetus Maavirta,
joka on ilmoittanut, ettei ole valmis ottamaan vastaan hälytyksiä vuoden
alusta lähtien. Tiedossa olevista palveluntuottajista ainoastaan Stella Oy on
ilmoittanut voivansa tuottaa kokonaispalvelun somerolaisasiakkaille.

Nordlundin mukaan turvapuhelinhälytykset ovat
kuormittaneet kotihoitoa kohtuuttomasti.

– Hälytys voi tulla läheltäkin, mutta joskus se voi
aiheuttaa tunnin ylimääräisen lenkin työntekijän kierrokseen. Samaan aikaan
kotihoidon asiakkaiden käyntimäärät ovat kasvaneet. Kotihoidossa mennään
aika äärirajoilla.
Yöaikaisten hälytysten määrä vaihtelee runsaasti.
Joinakin viikkoina hälytyksiä tulee vain muutama, kun taas toisilla viikoilla
hälytyksiin vastataan parikymmentä kertaa.
Perusturvatoimessa varaudutaan,
että alkuvuoden muutosvaiheessa kotihoidon henkilöstöön liittyviä
lisäkustannuksia tulee vielä. Asiakkaiden informointi tulee työllistämään
kotihoidon työntekijöitä.

Asiasanat