Uutiset

KRP tutkii Airiston Helmi Oy:n toiminnan pohjamutia myöten — Lehdet: toinen pidätetyistä Venäjän kansalainen

Poliisia kiinnostaa, mitä osin venäläistaustainen yritys puuhaa Suomelle strategisesti tärkeiden laivaväylien ympäristössä.
Keskusrikospoliisi teki jättimäisessä operaatiossaan viikonloppuna kotietsinnän suomalaisen yrityksen kymmenelle tontille ja saarelle Turun saaristossa ja Paraisilla.

Keskusrikospoliisi tahtoo selvittää perin pohjin suomalaisen osakeyhtiön toiminnan Turun saaristossa. Poliisi uskoo, että yhtiö on pessyt rahaa miljoonien eurojen arvosta, huijannut verottajaa, käyttänyt pimeää työvoimaa ja rakentanut luvattomia rakennelmia.

– Kokonaisuus on tutkinnan yksi teema, eli onko toiminta ollut sitä mitä he itse väittävät vai jotakin aivan muuta, kertoo tutkinnanjohtaja Tomi Taskila Lännen Medialle.

Viikonloppuna KRP:n suuroperaatiossa Turun saaristossa pidätetyt henkilöt ovat ulkomaalaisia. Iltasanomat uutisoi uutistoimisto Ria Novostin saaneen vahvistuksen, että yksi pidätetyistä on Venäjän kansalainen.

Poliisi ei vahvista pidätettyjen kansalaisuutta eikä sitä, onko rikoksista epäiltyinä Suomen kansalaisia. Lain mukaan poliisin on vaadittava vangitsemista viimeistään tiistaina tai päästettävä pidätetyt vapaiksi.

– Tässä vaiheessa en osaa vielä sanoa, esitetäänkö vangitsemista. Kuulustelut ja takavarikoidun materiaalin käsittely jatkuvat parhaillaan, Taskila sanoo.

Jos poliisi esittää vangitsemista, se tapahtuu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa. Taskilan mukaan jutun tutkinta on niin alussa, että minkäänlaisia omaisuustakavarikkoja poliisi ei ole tehnyt vakuuksien turvaamiseksi.

– Kiinteistöt kyllä säilyvät siellä paikoillaan. Emme myöskään voi estää yhtiötä jatkamasta toimintaansa.

Keskusrikospoliisi teki viikonloppuna kotietsinnän suomalaisen osakeyhtiön omistamille kymmenelle tontille ja saarelle Turun saaristossa ja Paraisilla.

– Kotietsinnän yksi tarkoitus oli selvittää luvattomien rakennelmien määrä ja etsiä viitteitä pimeän työvoiman käytöstä, Taskila kertoo.

Julkisuudessa on esitetty väitteitä, että yritys olisi louhinut tonteilleen kalliosuojia, mutta tällaiset väitteet Taskila tyrmää.

– Kalliosuojia sieltä ei löytynyt. Sen sijaan takavarikoimme suuren määrän asiakirjoja ja tallennusvälineitä kuten tietokoneita.

– Löysimme myös aseita, mutta muistaakseni ne olivat keräilyesineitä, Taskinen kuvailee.

Tiukan esitutkintalain takia poliisilla ei ole oikeutta edelleenkään vahvistaa yhtiön nimeä.

Silminnäkijähavaintojen perusteella kyse on ulkomaisessa omistuksessa olevasta Airiston Helmi Oy:stä. Yrityksellä on vahvat venäläiskytkökset ja se omistaa lukuisia saaria strategisesti tärkeiden syväväylien varrelta Turun saaristossa.

– Kuinka paljon ja keitä yritys on käyttänyt pimeänä työvoimana, sitä nyt selvitetään, tutkinnanjohtaja Taskila kertoo.

KRP aloitti yrityksen talouteen liittyvien epäselvyyksien selvittelyn viime helmikuussa verottajan pyynnöstä. Tutkinta on edennyt normaalin talousrikostutkinnan tavoin salassa kotietsintöihin saakka.

– Nyt elokuun lopussa verottaja pyysi tutkimaan vielä pimeän työvoiman käyttöä kiinteistöjen rakentamisessa.

Keskusrikospoliisin jättioperaatioon Turun saaristossa osallistui yli sata poliisia. Lisäksi virka-apua antoivat Lounais-Suomen merivartiosto, Lounais-Suomen poliisilaitos ja Puolustusvoimat.

– Poliisilla ei ole käytössään sellaista kalustoa, jolla työntekijät olisi voitu kuljettaa kohteisiin saaristo-olosuhteissa. Tästä syystä pyysimme kuljetuksiin virka-apua merivartiostolta, Taskila kuvailee.

Osa kohderakennuksista oli valtavia ja kotietsintä niissä kesti yli 12 tuntia. Taskilan mukaan Puolustusvoimien rooli oli huolehtia työntekijöiden muonituksesta ja muusta huollosta.

– Sitä en tiedä, onko Puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa käynnissä omia tutkintoja jutun tiimoilta. Viranomaisella ei ole oikeutta kommentoida asiaa toisen viranomaisen puolesta.

KRP tutkii juttua muun muassa rikosnimikkeillä törkeä rahanpesu ja törkeä veropetos.

Uusimmat