Uutiset

Kunta-alan sopimus kariutui – Hoitoalan liitot Tehy ja Super eivät hyväksyneet neuvottelutulosta

Ratkaisu siirtyy näillä näkymin syksyyn.
Millariikka Rytkönen on Tehyn puheenjohtaja. Kuva: Mauri Ratilainen
Millariikka Rytkönen on Tehyn puheenjohtaja. Kuva: Mauri Ratilainen

Tehyn ja Superin päättävät elimet ovat hylänneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen kunta-alan sopimusta koskevissa neuvotteluissa.

Kunta-alan pääsopimuksen piiriin kuuluvat hoitajaliitot irtisanoivat sopimuksen viime syksynä. Liitot ovat sanoneet haluavansa uuden pääsopimuksen, joka mahdollistaisi hoitoalalle oman työ- ja virkaehtosopimuksen. Lisäksi ne ovat ajaneet yleistä linjaa korkeampia palkankorotuksia.

Hylkäys tarkoittaa koko kunta-alan sopimustilanteen kariutumista.

Ehtona oli, että kaikkien osapuolten piti hyväksyä neuvottelutulos. Näin olleen laaja paketti jää pöydälle kenties pitkäksi aikaa. Todennäköistä on, että ratkaisu venyy ensi syksyyn. Se ei ole omiaan helpottamaan neuvotteluasetelmia, joissa on riittänyt vaikeuskerrointa jo nyt.

Muita ammatillisia osapuolia neuvotteluissa ovat olleet muiden muassa opettajat ja lääkärit sekä teknisen alan työntekijät.

Työehdoista ovat neuvotelleet KT Kuntatyönantajien lisäksi sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry ja muun muassa opettajia ja lääkäreitä edustava julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko sekä Julkisen alan unioni JAU. Sen muodostavat julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja toimihenkilöliitto Jyty.

Työehtosopimusneuvottelut alkoivat tammikuun puolivälissä. Kynnyskysymyksiä neuvotteluissa olivat muiden muassa palkankorotukset, kiky-tunnit ja sopimuskauden pituus.

Työtaisteluita ei ole kevään aikana koettu. Hoitajajärjestöt Tehy ja Super ilmoittivat, etteivät aio sellaisiin ryhtyä koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa.

Kunta-alan sopimukset koskevat yli 400 000 työntekijä.

Olli Luukkainen on julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtaja. Kuva: Mauri Ratilainen
Olli Luukkainen on julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtaja. Kuva: Mauri Ratilainen

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic