Uutiset

"Kynä vaihtuu auraan" – Antti Kurvinen siirtymässä maa- ja metsätalousministeriksi, Petri Honkonen uutena hallitukseen

Kurvinen ei uskaltanut luvata alalleen juuri mitään muuta kuin omaa toimeliaisuutta. Honkonen edistää tiedeministerinä alueellista opintolainahyvitystä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) väistyy tehtävästään, ja hänen seuraajakseen keskusta esittää nykyistä tiede- ja kulttuuriministeriä Antti Kurvista. Kurvisen tilalle on puolestaan nousemassa puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen. Lehtikuva/Jussi Nukari

Hallituksessa on tapahtumassa muutoksia, kun keskusta vaihtaa kahden ministerisalkun haltijaa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) väistyy tehtävästään, ja hänen seuraajakseen keskusta esittää nykyistä tiede- ja kulttuuriministeriä Antti Kurvista. Kurvisen tilalle on puolestaan nousemassa puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen.

Valinnat tehtiin kokouksessa, jossa olivat mukana keskustan eduskuntaryhmä, puoluehallitus ja europarlamentaarikot. Ministerit nimittää presidentti.

–  Kynä vaihtuu niin sanotusti auraan, Kurvinen totesi tiedotustilaisuudessa.

Kurvinen on ottamassa vastuulleen alan, jonka kannattavuus on ollut vaikea pitkään, mitä Ukrainan sodan nostamat hinnat ovat kärjistäneet entisestään. Tuleva ministeri ei tehnyt alalle juuri muita lupauksia kuin sen, että tulee laittamaan itsensä täysillä likoon sen puolesta.

–  Minulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, minkälaiseen tilanteeseen olen tulossa tällä sektorilla.

Myös Honkonen arveli, että hänen vastuualallaan koulutuksessa ja kulttuurissa olosuhteet ovat tällä hetkellä todella vaikeat. Niille on koronapandemiasta jäänyt hänen mukaansa pitkä varjo.

Leppä ja Kurvinen jatkavat nykyisissä tehtävissään huhtikuun lopulle.

Maatalousministeri Kauhavalta

Kurvinen ja Honkonen ovat molemmat toisen kauden kansanedustajia, jotka saivat valtakirjan Arkadianmäelle ensi kertaa vuonna 2015.
Kauhavalainen Kurvinen on taustaltaan luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, ja hän on toiminut aiemmin muun muassa keskustanuorten puheenjohtajana. Tämän vaalikauden alkupuolella Kurvinen toimi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana.

Puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko kertoi eduskunnan Pikkuparlamentissa valinnan jälkeen, että valitsi esittämänsä Kurvisen noin kymmenen hyvän ehdotuksen joukosta. Kokouksessa Kurvisen valinnasta äänestettiin, sillä pirkanmaalainen agrologi Arto Pirttilahti asettui hänen vastaehdokkaakseen. Kurvinen voitti äänestyksen äänin 42–14. Yksi äänesti tyhjää.

Uusi ministeri aloittaa tilanteessa, jossa maataloustuottajien tilanne on ollut heikko energian ja lannoitteiden hintojen voimakkaan nousun seurauksena.

Taustalla on myös viime kesän kuivuuden aiheuttama kehno sato, minkä lisäksi Venäjän sota Ukrainassa sotkee maailmankauppaa ja koko maailman elintarvikehuoltoa.

Kurvinen luonnehti tehtävää vaativaksi ja sanoi olevansa nöyrä ja otettu valinnasta. Hänen mukaansa tehtävä on erityisesti keskustassa ikoninen.

–  Ukrainan sodan myötä huoltovarmuus ja elämän perusasiat ovat tulleet meidän kaikkien iholle.

Pohjanmaan lakeuksilta ponnistavalla Kurvisella ei ole taustaa maatilalla. Hän sanoi kuitenkin tuntevansa tilannetta muun muassa sukulaistensa kautta.

Varapuheenjohtaja Kurvisen seuraajaksi

Honkosen valinta oli yksimielinen.

Tuleva ministeri on kotoisin Saarijärveltä Keski-Suomesta ja valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2014 eli vuotta ennen valintaansa kansanedustajaksi. Honkonen on koulutukseltaan historian ja yhteiskuntaopin opettaja.

Honkonen luonnehti itseään sivistyspoliitikoksi, millä hän viittasi kulttuurialan koulutukseensa ja opettajan taustaansa. Vaalien lähestyessä lyhyeksi jäävän ministerikautensa erääksi konkreettiseksi tavoitteeksi Honkonen nosti Norjan mukaisen opintolainahyvityksen harvaan asutuille seuduille.

–  Alueellinen opintolainahyvitys on sellainen tavoite, jonka kanssa on syytä edetä.

Honkoselta kysyttiin hänen toiminnastaan Suomi–Venäjä-seurassa. Hän puolusti yhdistystä sillä, että se pyrkii rakentamaan välejä tavallisten suomalaisten ja venäläisten välillä. Hän sanoi myös luopuvansa kaikkien kansalaisjärjestöjen puheenjohtajuuksista eturistiriitojen vuoksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa tukea useille alansa järjestöille.

Kurvisen tavoin keskustan nuorempaa polvea edustava 34-vuotias Honkonen on toiminut puolueen varapuheenjohtajana syksystä 2019 alkaen. Hän haki puolueen puheenjohtajaksi vuotta myöhemmin, mutta jäi äänestyksessä kolmanneksi.

Ministeriössä vanhoja tuttuja

Tiede- ja kulttuuriministerin pesti on vaihtunut usein, sillä Honkosesta on tulossa neljäs henkilö tehtävässä tällä vaalikaudella.

Ensimmäisenä salkkuun tarttui Saarikko, jonka äitiysvapaan ajan tehtävää hoiti Hanna Kosonen. Saarikon siirryttyä valtiovarainministeriksi tehtävään nimitettiin Kurvinen. Tiede- ja kulttuuriministerin nimike on tällä vaalikaudella käytössä ensimmäistä kertaa.

Honkonen kiisti medialle, että kulttuuri- ja sivistysväki olisivat kritisoineet vaihtuvuutta. Hän huomautti, että salkun vaihtumista varsinkaan Saarikon toisen lapsen syntymän johdosta ei tulisi kritisoida.

Honkonen arveli, että hänen yhteistyöstään opetus- ja kulttuuriministeriön toiseen ministerin Li Anderssonin (vas.) tulee hyvä, sillä he tuntevat toisensa nuorisopolitiikasta.

Tuorein ministerikierrätys käynnistyi, kun Jari Leppä ilmoitti luopuvansa tehtävästään, koska hän ei ole asettumassa ehdolle enää ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Leppä ilmoitti päätöksensä yhteydessä, että on valmis luopumaan salkustaan etuajassa.

Uusimmat

Fingerpori

comic