Uutiset

Kyselytutkimus avaa ikkunan ihmisen pimeälle puolelle – selvitys paljastaa uusia hätkähdyttäviä tietoja verkossa lapsiväkivaltakuvia ja -videoita katsovista

Maailmanlaajuinen internetin pimeässä tor-verkossa käynnistynyt kyselytutkimus paljastaa uutta tietoa lapsiväkivaltamateriaalin käyttäjistä. Lännen Median saamien alustavien tietojen mukaan yllättävän moni heistä on itsekin alaikäinen, jopa lapsi. Vastaukset syväluotaavat lapsiväkivaltakuvastoa verkossa etsivien taustoja, riskiä tehdä lapselle seksuaaliväkivaltaa ja esimerkiksi sitä, minkä ikäisiin lapsiin kohdistuva ja miten raaka väkivalta vastaajia kiinnostaa.
Lapsiin kohdistuvien seksuaaliväkivaltakuvien ja videoiden määrä verkossa kasvaa jatkuvasti ja koronapandemia on vain pahentanut ilmiötä entisestään. Suojellaan lapsia ry:n toiminnanjohtaja Nina Vaaranen-Valkonen muistuttaa, että jokainen kuvista todistaa oikeasti oikealle lapselle tapahtunutta rikosta. Kuva: Arttu Laitala

Maailmanlaajuinen internetin pimeässä tor-verkossa käynnistynyt kyselytutkimus paljastaa uutta tietoa lapsiväkivaltamateriaalin käyttäjistä. Lännen Median saamien alustavien tietojen mukaan yllättävän moni heistä on itsekin alaikäinen, jopa lapsi. Vastaukset syväluotaavat lapsiväkivaltakuvastoa verkossa etsivien taustoja, riskiä tehdä lapselle seksuaaliväkivaltaa ja esimerkiksi sitä, minkä ikäisiin lapsiin kohdistuva ja miten raaka väkivalta vastaajia kiinnostaa.

Haluatko lukea koko jutun ja muut paikalliset artikkelit?

Tutustu digiin eurolla

Samalla tilauksella pääset lukemaan Forssan Lehden kiinnostavimmat uutiset sekä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu:

  • Kaikki verkkosisällöt
  • Näköislehden ja liitteet
  • Sovelluksen

Olen jo tilaaja

Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan artikkelin loppuun kirjautumalla sisään.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti