Uutiset

Lääkäri: Paperittomien klinikan potilasmäärissä ei ole kasvua – "Raskaana olevia on jatkuvasti"

Kasvava paperittomien määrä ei toistaiseksi näy paperittomia ihmisiä hoitavan Global Clinicin potilasmäärissä, kertoo Global Clinicin lääkäri

. Salmi on toiminut vapaaehtoisvoimin toimivan klinikan Helsingin-toimipisteen lääkärinä noin viiden vuoden ajan.

– Olemme varautuneet siihen, mutta toistaiseksi se ei näy meillä juuri mitenkään, Salmi sanoo Lännen Medialle.

Yksi syy siihen Salmen mukaan on se, että klinikka ei tavoita kaikkia paperittomia ihmisiä Suomessa. Toinen syy hänen nähdäkseen on se, että moni kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut on valittanut päätöksestä tuomioistuimeen.

– Ongelma alkaa näkyä vasta sitten, kun he saavat kielteisiä valituspäätöksiä, Salmi sanoo.

Kolmanneksi Salmi katsoo, että Global Clinicin tekemä vaikuttamistyö on tuottanut tulosta.

– Klinikka on tehnyt vuosien ajan töitä sen eteen, että julkinen terveydenhuolto tunnistaisi vastuunsa paperittomien ihmisten hoidossa, hän sanoo.

Esimerkiksi Helsinki antaa paperittomille kiireellisen hoidon kuten helsinkiläisille. Raskaana oleville sekä alle 18-vuotiaille annetaan kaikki terveydenhuollon palvelut kuten helsinkiläisille.

Vuositasolla 500–700 kävijää

Global Clinicilla on toimipisteet Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tampereella ja Joensuussa. Ensimmäinen klinikka avasi ovensa Helsingissä vuonna 2011.

Esimerkiksi Helsingissä klinikka on auki yhtenä päivänä viikossa. Lääkäreiden lisäksi klinikoilla työskentelee vapaaehtoisina hoitajia, kätilöitä ja psykologeja.

Salmi kertoo, että kävijöitä Helsingin-klinikalla on vuosittain noin 500–700. Kävijämäärä ei kuitenkaan ole sama asia kuin potilasmäärä.

– Jonkin verran olemme pyrkineet klinikoilla järjestämään niin, että käytössämme olisi Lähi-idän maiden tulkkeja.

Klinikan toimintaa ja palveluja ei ole Salmen mukaan tarkoitus laajentaa ainakaan merkittävästi.

– Se ei ole kestävä ratkaisu. Meillä on ajatuksena muuttaa sitä asiantuntijapalvelun suuntaan, hän kertoo.

Jatkossa potilas voisi hakeutua Global Clinicille, mutta hoidon antamisen sijaan klinikalta opastettaisiin hakemaan palvelua oikeasta paikasta.

Potilailla ei juurikaan tuberkuloosia tai hi-virusta

Erityisesti raskaana olevien naisten määrä näkyy klinikan kävijätilastoissa.

– Raskaana olevia naisia on jatkuvasti ja selvästi. Se on sellainen ryhmä, jota ei voi asianmukaisesti hoitaa vapaaehtoisvoimin pyörivällä klinikalla. Heidät täytyy ohjata oikeaan paikkaan, Salmi sanoo.

Toinen ryhmä, johon klinikka ei ollut osannut etukäteen varautua, ovat olleet potilaat, jotka sairastavat kroonisia tauteja. Kolmas kriittinen ryhmä ovat hammaspotilaat, joilla on pitkälle kehittyneitä ongelmia.

Sen sijaan esimerkiksi tuberkuloosia tai hi-virusta ei muutamia yksittäisepäilyjä lukuunottamatta ole ollut juuri ollenkaan klinikan potilailla, Salmi sanoo.

Asiasanat

Uusimmat